Kaikki koirat rotuun ja karvoihin katsomatta on ilmoitettava Ruokaviraston rekisteriin ensi vuonna. Virasto avaa vuoden vaihteessa asiointipalvelun koirien omistajille.
Ennen 1.1.2023 syntyneen koiran haltijalla on koko ensi vuosi aikaa ilmoittaa koiransa tiedot viranomaisrekisteriin. Vuodenvaihteen jälkeen syntyvät koirat tulee ilmoittaa rekisteriin ennen koiran luovutusta uudelle haltijalle tai viimeistään kolmen kuukauden iässä.
Lisäksi koiralle tulee asettaa mikrosiru, ellei sitä jo ennestään eläimessä ole. Arvioiden mukaan Suomessa on noin 700 000 koiraa, joista lähes 200 000 on ilman rekisteröintitietoja.
Rekisteröinti- ja tunnistevelvoite koskee myös Suomeen pysyvästi saapuvia koiria, jotka tulee ilmoittaa rekisteriin neljän viikon kuluessa saapumisesta.