Kaikista täysi-ikäisistä alle 80-vuotiaista kolme viidestä ilmoittaa varmasti äänestävänsä eduskuntavaaleissa huhtikuussa, käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tutkimuksesta.
Melko varmoja äänestäjiä on viidennes. Enemmän tai vähemmän epävarmoja on kuudesosa. Tulokset viittaavat KAKS:in mukaan siihen, että äänestysprosentti tulevissa vaaleissa on vähintään viime vaalien tasolla, jolloin se oli 72.
Ylemmät toimihenkilöt, yrittäjät ja eläkeläiset ovat keskimääräistä vakuuttuneempia äänestämisestään. Epävarmempia ovat opiskelijat, työntekijät ja työttömät.
Puolueiden kannattajista muita varmempia ovat etenkin kokoomuksen, vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat. Perussuomalaisten ja keskustan kannattajat ovat jonkin verran vähemmän innostuneita äänestäjiä.
Puolueen merkitys noussut
Joka toinen ilmoittaa, että puolue on paljon tai jonkin verran tärkeämpi kuin ehdokas.