Ko­ta­saa­ren traa­gi­nen rak­kaus­ta­ri­na

Siikalatva/Rantsila
Osuuskunta Kotasaaren pariskunnat, Johanna Riepula ja Tero Mäkelä sekä Rita ja Seppo Porkka tekevät parhaansa, että saari palvelisi rauhaa, luontoa sekä myös toimeliaisuutta kaipaavia kävijöitään. Kotasaaren vanha kalastusmaja on kunnostettu yöpyjiä varten. Tavallisimmat kävijät ovat pariskuntia, mutta on saarella yöpynyt isompikin porukka omissa teltoissaan. Osuuskunta Kotasaaren väki tekee parhaansa, että saari palvelisi rauhaa, luontoa sekä myös toimeliaisuutta kaipaavia kävijöitään. Puitten läpi siintävä tentsile tarjoaa yösijan kolmelle. Kotasaari tarjoaa hengähdyspaikan, josta turha kiire on kaukana. Siksi myös nuotion viereltä löytyy asiaan kuuluvaa ruuanlaittokalustoa. Myös kirjosieppo on mieltynyt Kotasaaren miljöön rauhaan.
Osuuskunta Kotasaaren pariskunnat, Johanna Riepula ja Tero Mäkelä sekä Rita ja Seppo Porkka tekevät parhaansa, että saari palvelisi rauhaa, luontoa sekä myös toimeliaisuutta kaipaavia kävijöitään.
Osuuskunta Kotasaaren pariskunnat, Johanna Riepula ja Tero Mäkelä sekä Rita ja Seppo Porkka tekevät parhaansa, että saari palvelisi rauhaa, luontoa sekä myös toimeliaisuutta kaipaavia kävijöitään.
Kuva: Anna Hämeenaho

Vuosi sitten kerroimme vasta perustetusta Kotasaari-osuuskunnasta. Nelihenkinen vetoporukka, Rita ja Seppo Porkka sekä Johanna Riepula ja Tero Mäkelä houkuttelivat tuolloin Mankilanjärvessä sijaitsevaan saareen luontoarvoja arvostavia matkailijoita, joko päivä- tai yökuntiin.

Tälle kesälle on luvassa jotain ihan uutta ja erikoista.

– Viime kesänä tuli idea, että pakopeli olisi hauska ja sopisi tänne saarelle, Rita Porkka muistelee.

Ajatusta lähdettiin kehittelemään ja syntyi hahmotelma Mankilaan sijoittuvasta rakkaustarinasta venäläisen kasakan ja suomalaisen neidon välillä.

– Se on traaginen rakkaustarina, Mäkelä tarkentaa.

Projekti käynnistettiin starttileaderrahoituksella, jota käytettiin myös välineistön ja rekvisiitan hankkimiseen sekä rakentamiseen. Nelikko on juuri vienyt saareen pakopelirekvisiittaa lautalla, jolla myös pelaajat ja vierailijat kuljetetaan. Lastina oli sekä ruumisarkkuja että hautaristejä, joten tarinan traagisuuden voi hyvin kuvitella.

– Ei peli sentään verta ja lihanpalasia sisällä, mutta voi olla hiukan pelottava, Mäkelä toteaa.

Osuuskuntalaiset eivät ole syntyperäisiä mankilalaisia, mutta kuulleet paljon tarinoita vanhoilta ajoilta. Liittyykö pelin teema kenties niihin?

– Totuuden jyvää siinä on sen verran, että se liittyy isovihan aikaan, Seppo Porkka kertoo.

Riepula mainitsee piilopirtit, joihin väki Mankilassakin pakeni seudun ollessa venäläisten vallassa. Perimätietojen mukaan suomalaisten ja venäläisten välisissä taisteluissa kaatuneita venäläisiä olisi myös haudattu läheiseen Kalmunsaareen.

Rakkaustarinoista ei sen sijaan ole varsinaista tietoa, joten pakopelin tarina on fiktiivinen.

– Tässä on monta elementtiä yhytettynä ja liitetty siihen aikaan. Toivottavasti kävijöille herää kysymyksiä, että miten tämä oikeasti menikään, eihän isovihasta ole kuin 300 vuotta, Riepula pohtii.

Pakopelin lopullinen kehittely jätettiin ammattilaisille.

– Kuulin kautta rantain, että Vuokatissa on porukka nimeltä Hullut siskot, ja pyysin tarjouksen, Rita Porkka kertoo löytämästään yrittäjäkaksikosta, joka tarjoaa oman pakohuoneen lisäksi muun muassa ohjelmapalveluita. He tuovat peliaihion saareen ja rakentavat sen yhdessä osuuskuntalaisten kanssa. Nyt testaillaan ja valmista on ensi viikolla.

Pakopeliä voi pelata vain arkisin, viikonloput on varattu majoittujille. Peliaika on tunnista puoleentoista, riippuen pelaajien älynystyröiden nopeudesta tai siitä, selvittävätkö he lopulta mysteeriä ollekaan. Helpoksi sitä ei tehdä.

– Tavoitteenahan on, että suurin osa ei pääsisi läpi, Mäkelä nauraa.

Sen verran traaginen tarina on, ettei sitä suositella lapsille. Olisiko se sopiva haaste juuri sinulle?