Krooninen kipu on yleinen ongelma. Arviolta joka viidennellä on jokin vaiva, joka aiheuttaa jatkuvaa, pitkään kestävää kipua.
Alituinen särky ja pakotus aiheuttaa kärsimystä, huonontaa elämänlaatua ja tuo vastaan monenlaisia hankaluuksia.
Usein kipu masentaa, vie työkyvyn, pakottaa luopumaan rakkaasta harrastuksesta, rikkoo perhe-elämää ja tuo taloudellisia vaikeuksia.
– Mutta parhaimmillaan kipu voi tarkoittaa elämän uudestaan arviointia. Vastaan tulee pysähtymisen paikka ja on mietittävä, mitä voi tehdä eri tavalla, huomauttaa anestesialääkäri, psykoterapeutti ja tuore lääketieteen tohtori Anita Saariaho.
Kipu on Saariahon tohtorinväitöksen aiheena. Hänen väitöskirjansa Alexithymia and Chronic Pain, suomeksi Aleksitymia ja krooninen kipu, hyväksyttiin marraskuun 3. päivän väitöstilaisuudessa Tampereen yliopistolla. Vastaväittäjänä oli professori Heimo Viinamäki.
Tunteet liittyvät kipuun
Aleksitymian sanatarkka suomennos on ”ei sanoja tunteille”. Termi tarkoittaa kyvyttömyyttä tunnistaa ja kuvata omia tunteita ja erottaa niitä ruumiillisista tuntemuksista.
Väitöskirjaansa varten tekemässään tutkimuksessa Saariaho on huomannut, että aleksitymiset kipupotilaat kärsivät voimakkaammasta kivusta ja sen aiheuttamasta haitasta sekä olivat merkittävästi masentuneempia kuin ei-aleksitymiset kipupotilaat.
Väitöksessään Saariaho painottaa, ettei kipu vain fyysinen tuntemus, vaan siihen liittyy aina tunteita ja ajatuksia. Kroonisilla kipupotilailla on todettu traumaattisia lapsuudenkokemuksia, joiden vaikutuksesta he todennäköisesti ovat herkistyneet kivulle. Silloin Saariahon mukaan krooninen kipu on ymmärrettävä ja looginen seuraus kaikesta tapahtuneesta.
– Ajatellaan, että kroonisen kivun takana on tunnistamatonta ja tuntematta jäänyttä vihaa, surematonta surua, perusteetonta häpeää ja katastrofipelkoa, hän kiteyttää.
Trauma on ehkä aktiivisesti unohdettu, mutta se vaikuttaa aikuisena elämänvalintoihin, ihmissuhteisiin ja merkityksenantoihin. Lisäksi lapsuudenkokemukset vaikuttavat stressinsietojärjestelmään ja sairastavuuteen.
Kivunhoito on edistynyt
Kipu on kiinnostanut Saariahoa pitkään. Hän valmistui anestesian erikoislääkäriksi 1995, oli pari vuotta lääkärinä Afrikassa ja tuli Raahen sairaalaan 1997. Sairaalassa häntä pyydettiin hoitamaan kipupotilaita.
– Silloin uskottiin, että kipua voi hoitaa puuduttamalla, hän kertoo.
Puudutuspiikki ei tuonut potilaille pitkällistä helpotusta, vaan he palasivat lääkärin luo aina uudestaan.
Ymmärtääkseen mitä krooninen kipu oikein on Saariaho alkoi opiskella psykoterapiaa.
– Jo silloin kiinnosti tunteiden ja kivun yhteys, hän muistelee.
Kipupotilaiden kanssa Saariaho on työskennellyt 20 vuotta.
Sinä aikana kivunhoito on edistynyt merkittävästi. Enää ei ajatella, että kipu on kudosvaurio, vaan nyt tiedetään sentakana olevan hermojärjestelmän herkistyminen ja tahaton oppiminen. Hoidosta on tullut kokonaisvaltaista.
– Enää ei puuduteta, vaan mukaan on tullut kivunhallinta. Keinoina ovat esimerkiksi rentoutus- ja keskittymisharjoitukset, liikunta, fysioterapia ja sähköärsytyslaitteet. Pyritään siihen, että potilaalla olisi kivunhallintapakki, josta saa apua. Passiivisesta potilaasta on tullut aktiivinen toimija, Saariaho kuvailee.