Pääkirjoitus

Kuka tar­vit­see tie­to­ja­si?

Kansalaisilta kerätään varsin henkilökohtaisia tietoja jatkuvasti. Vastaamon tapaus osoitti karulla tavalla, että aina kun suinkin voi, kannattaa tiedot jättää antamatta.

Isoveli valvoo ja niin tekee moni muukin. Nimi, osoite ja henkilötunnus kysytään jopa hotelliin kirjautuessa. Moni matkustajakortin täyttävä raapustaa tiedot lappuun sen suuremmin miettimättä. Viime päivistä alkaen, on kuitenkin alettu miettiä ja hyvä niin.

Psykoterapiakeskus Vastaamon tietovuotoskandaali on mittasuhteeltaan giganttinen. Yhdellä rikosella ei ole koskaan aiemmin ollut Suomessa niin montaa asianomistajaa kuin tässä ja mikä ikävintä, hakkeri vei tuhansilta suomalaisilta sitä kaikkein henkilökohtaisinta tietoa. Tietoa, jota rikosen uhri ei ole antanut aiemmin kenellekään muulle kuin häntä hoitavalle terapeutille. Henkilökohtaisten asioiden lisäksi huoli mahdollisista identiteettivarkauksista on suuri. Kun tuhansien ihmisten nimet, osoitetiedot ja henkilötunnukset menevät jakoon, löytyy aina myös yksilöitä, jotka kokeilevat mitä kaikkea tiedoilla voi saada aikaan.

Se missä hakkeri, kiristäjä ja rikoksen tekijä kuitenkin erehtyy on se, että terapiassa käyminen olisi sellaisenaan arkaluontoista tietoa. Ihmiset hakevat nykyään apua mielenterveyden ongelmiin ja hyvä niin. Avun pyytämisessä ei ole mitään hävettävää vaan se on jopa suotavaa. Mielen sairastuminen on ihan yhtä tavallista kuin minkä tahansa kehon osan, ja kun hoitoa tarvitaan, sitä täytyy hakea.

Silti meidän jokaisen pitää kuitenkin pystyä luottamaan siihen, että terveydenhuoltolaitokset pitävät tietomme turvassa oli kyseessä sitten yksityinen tai kunnallinen palvelu. Näille toimijoille tarkat tiedot on myös annettava, eikä palvelun käyttäjällä ole sille vaihtoehtoa.

Se mihin jokainen meistä voi vaikuttaa, on kyseenalaistaa kaupallisten palveluiden tarve saada aina vain yksilöllisempää tietoa. Jos ostat television, tarvitseeko laitteen myyjä nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi?

Ei tarvitse.