Kukaan ei muuta pois kotoa ilman, että osaa kokata – Maila Lampela hakee sun­nun­tai­na an­sio­mi­ta­lin Sää­ty­ta­lol­ta

Maila Lampela on harvoin istuallaan, mutta jos näin käy, hänellä on yleensä lankakerä ja kutimet käsissään. Pianoa hän ei soita, vaikka soittimen ääressä tällä kertaa istuukin.
Maila Lampela on harvoin istuallaan, mutta jos näin käy, hänellä on yleensä lankakerä ja kutimet käsissään. Pianoa hän ei soita, vaikka soittimen ääressä tällä kertaa istuukin.
Kuva: Juha Honkala

– Ansiotonta arvonnousua, naurahtaa siikajokinen Maila Lampela kommentoidessaan ensi pyhänä saamaansa tunnustusta.

Kyse ei ole ihan mistä tahansa palkinnosta, sillä Lampela vastaanottaa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. Tasavallan presidentin luovuttama ansiomitali tuli täydellisenä yllätyksenä, mutta iloisena sellaisena.

– Sanoin vuosia sitten isännälle kun katsoin palkittavien listaa, että tuollaiseen ei ole meikäläisellä mahdollisuuksia, mutta näköjään voi jotain saada takaperän taavikin, joka ei ole esillä missään. Mutta onhan se arvokas tilaisuus ja lauantaiaamuna mennään Helsinkiin. Mukaan lähtee mies, tytär ja vävykandidaatti. Onneksi saimme lomittajat navettaan, Lampela kertoo.

Lampelalla on 10 lasta ja 42 lastenlasta. Omista lapsista tyttöjä on kahdeksan ja poikia kaksi. Työmaata lienee riittänyt varsinkin silloin kun lapset olivat pieniä. Siitä huolimatta ja siitä syystä Lampelan lapsille on kehittynyt terve arvomaailma.

– Kaikilla lapsilla menee hyvin. On koulut käyty ja ammatti hankittu. Äidin seitsemännellä vaistolla olen sanonut lapsille, että haepa tuohon ammattiin. Monelle se on sitten myös sopinut. Ehdottanut vain olen ja jokainen on harkinnut ja päättänyt itse mitä haluaa, mutta varsin usein olen tiennyt mikä kullekin sopii.

Elämä opettaa, ei kasvatusoppaat

Lampela kuvaa kasvattamistaan lennokkain sanankääntein. Pirtin ja navetan välissä on eletty kuin ”siat pellossa”. Kasvatusoppaita ei ole tankattu, eikä viikkorahoja jaettu.

– Jokainen oppi jo lapsena tekemään työtä ja samalla sen, ettei raha kasva puussa. Lapset ovat opettaneet myös omat lapsensa tekemään työtä. Kodin arvot periytyvät kuin itsestään.

Lampela on pitänyt huolen myös siitä, ettei yksikään lapsi muuta pois kotoa ilman kokkaustaitoja.

– Olen aina sanonut, että ruoka pitää osata laittaa itse ja sen olen opettanut kaikille. Kaikkien pitää syödä, mutta opiskelijalla ei ole rahaa käydä ulkona syömässä. Valmisruuat ovat melkeinpä myrkkyä ja siihen myös kyllästyy. Minulle ruuanlaitto on henki ja elämä. Tykkään tehdä isoja annoksia perheelle ja alusta loppuun. Ranskanperunoita söin ensimmäisen kerran joskus vuonna 1995, Lampela naurahtaa.

Niin sanotun roskaruuan kanssa sattui kerran hauska episodi, kun koulusta ihmeteltiin, ettei toinen Lampelan pojista osannut syödä hampurilaista.

– Totesin silloin, että ei varmaan siksi osaa, kun ei ole eläissään syönyt.

Kymmenen lasta ja maatila on paketti, joka takaa säpinää aamusta iltaan. Maila Lampela myöntää, että joskus on ollut toki raskasta, mutta jälkikäteen asia on lähinnä huvittanut.

– Silloin kun oli kuusi lasta ja vanhin lähti vasta kouluun, niin joskus tuntui, että missähän välissä ennätän laittaa pyykit narulle. Rauno lähti aamuisin navettaan. Yöunet jäi vähiin, mutta hän auttoi ja valvoi joskus myös yöllä lasten kassa. Minä olin siinä mielessä lahjakas, että osasin ottaa pienet torkut sohvalla nopeasti. Kuulin heti unen läpi jos jotain alkoi tapahtua. Olihan sitä joskus väsynyt, mutta aina ajattelin, etteivät ne lapset aina ole pieniä. Ja nythän sellaista aikaa on ollut jo pitkään.

Nyt kun oma savotta on onnellisesti melkein ohitse, auttaa Lampela toisinaan lastenlasten kanssa.

– Sen rajan olen omille lapsille nyt vanhemmuutta asettanut, ettei vaippaikäisiä tuoda hoitoon pitemmäksi aikaa, vaan lapsen pitää osata käydä omin päin vessassa ja syödä.

Vaikka palkittu itse piti tunnustusta ansiottomana arvonnousuna, todellisuudessa kunniamerkin myöntämisperusteina ovat ehdokkaan ansiot lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, perhe-elämän ja vanhemmuuden edistäjänä sekä laajemminkin yhteisvastuullisena toisista huolehtimisen ja välittämisen turvaajana.

Pyrkimyksenä on, että palkittavat äidit edustavat erilaisia ryhmiä, esimerkiksi ansiotyössä käyviä, yksinhuoltajia, maaseudun emäntiä sekä myös eri vähemmistöryhmiä kuten romaneja ja saamelaisia.

Ehdokkaiden alaikärajana on 40 vuotta ja ehdokkaiden tulee edustaa tasapuolisesti tämän päivän suomalaisia äitejä myös ikänsä puolesta. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle ja palkittaviksi voidaan esittää myös adoptio- ja sijaisäitejä.

Silloin kun oli kuusi lasta ja vanhin lähti vasta kouluun, niin joskus tuntui, että missähän välissä ennätän laittaa pyykit narulle.”
Ilmoita asiavirheestä