Eilisillan ja yön tunteina Siikalatvan kunnan kanta Siikalatvan terveysaseman etäpisteen perustamisesta ei ole muuttunut. Kunnanjohtaja Pauli Piilma toteaa, että kunnanhallituksen maanantai-iltana tekemä linjaus pitää, eikä kunta ole valmis jatkamaan keskusteluja siikalatvasia palvelevan etäpisteen perustamisesta.
Muun muassa Yle uutisoi myöhään maanantai-iltana ja tiistaiaamuna, että Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää on myöhään eilen ilmoittanut sähköpostitse, että Mehiläinen aikoo tarjota Oulussa Mehiläisen palveluita julkisena terveydenhoitona niille, jotka ovat valinneet käyttävänsä Siikalatvan terveyspalveluita.
Aiemmin illalla sekä Siikalatvan kunnanhallitus että Mehiläinen olivat linjanneet, että Mehiläisen tiloihin Ouluun ei perusteta Siikalatvan kunnan etäterveysasemaa.
Tiistaiaamuna Pauli Piilma totesi Siikajokilaaksolle, että nyt ei ole uusien kokeilujen aika. Tiedotusvälineiden kautta myös Piilma sai maanantai-iltana tiedon Mehiläisen uusista suunnitelmista.
– Laitoin jo illalla Mehiläisen suuntaan viestiä, että jäitä hattuun nyt koko asiassa, kuvailee Piilma.
Siikajokilaakso sai Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpäältä tiistaina sähköpostitse vastauksia toimittajan esittämiin kysymyksiin. Siikalatvan terveysaseman etäpistettä ei olla avaamassa suunnitellusti torstaina Ouluun.
– Kuuntelemme nyt vielä tarkkaan Siikalatvan kunnan, Oulun kaupungin ja ministeriöiden näkemyksiä asiassa. Emme halua aiheuttaa enää enempää tarpeetonta kuohuntaa ja voi olla viisasta, että luovumme suunnitelmista toistaiseksi ja odotamme, miten SOTE-uudistuksen lopulta käy, toteaa Järvenpää Siikajokilaaksolle.