Kolumni

Kuusi kirjaa kesään, diplomi tusinasta

Päätin kohottaa statustani diplomityöllä. Asiaa piti kyllä harkita pitkään ja hartaasti, sillä lukutekniikkani on ollut aina joltisenkin huono. Kirjatenttien suorittaminen oli suoranaista tuskaa. Lähinnä selasin tenttiopuksia poimien ylös tärppejä, toivoen osuvani oikeaan edes läpäistyn suoritusmerkinnän verran. Teoriaopiskelijaa minusta ei olisi tullut ikinä ja ihmettelen edelleenkin, miten sain skarpattua lopputyössäni kvalitatiivisten ja kvantitatiivisten tutkimusten keskellä, kun mieluiten olisin luottanut ihan omintakeiseen empiiriseen tutkimustyöhön.

Siksi päätökseni diplomityöstä ei lähtentelekään korkeakouluopintoja. Tällä kertaa pelaan varman päälle, sillä tällä uralla on hyvin ohjeistetut askelmerkit ja tarkoin rajattu, mutta omien mieltymysten mukaan valittavissa oleva aineisto.

Olen siis päättänyt suorittaa Siikalatvan kunnan kirjasto- ja kulttuuripalvelujen lukudiplomin!

Tiedän, että vaikka kyse on vapaaehtoisesta urakasta ja pidän kirjoista, on edessä on melkoisia töyssyjä.

Ensinnäkin se tekniikka. Olen äärimmäisen kateellinen niille, jotka hahmottavat yhdellä silmäyksellä sivullisen tekstiä lukien sen nanosekunnissa. Omaa lukunopeuttani voisi eläinmaailmaan verraten kuvailla kilpikonnaksi siinä, missä joku kirjan illassa lukevista ystävistäni on gepardi.

Olen siis hidas ja havaintoalueeltani rajallinen.

Lisäksi olen valikoiva ja kärsimätön. En jaksa lukea viittä riviä enempää, mikäli kieli ei miellytä, siinä on liikaa kosiskelevaa kikkailua, sivistyssanoja tai liian monisanaista kuvausta, johon en jaksa keskittyä.

Jos teksti ei sytytä heti, kirja jää lainaamatta. Mutta jos satun viemään huonosti etenevän kirjan kotiini, yritän kuitenkin kasvattaa itseäni ja tahkota eteenpäin.

En muista hetkeä, jolloin opin lukemaan. Sen muistan, että kun kirjaimet alkoivat muodostaa sanoja ja sanat lauseita, en saanut kirjoista tarpeekseni. Seurasi erilaisten kirjasarjojen kavalkadi. Alakoulussa kirjojen päähenkilönä oli usein rohkea ja fiksu rämäpää tai noloihin tilanteisiin ajautuva tyttö. Teini-iässä koluttin läpi romantiikka ja kauhu sekä lähes kulttikirjan maineeseen nousseet ja samalla opettavaiset kertomukset huumenuorista. Varttuneempana kiinnostivat sekä rikokset, historia että elämänkerrat.

Jossain vaiheessa lukeminen jäi. Oli muka niin kiire, ettei ehtinyt otsikkoa pidemmälle. Jossain vaiheessa löysin äänikirjat, joita kuuntelin pitkillä työmatkoilla ja lenkillä käydessä.

Lapsen lukuharjoitusten myötä myös oma lukuinto alkoi nousta ja päätin parantaa tapani. Tänä vuonna on siis aika olla ennakkoluuloton ja kaikkiruokainen, jotta olisin vuoden lopussa entistä valistuneempi diplomilukija. Annan itselleni luvan myös äänikirjaversioihin, enkä pilaa haastetta kiireellä. Kirja kuussa on minulle tarpeeksi hidas tahti. Näin helmikuussa tilanne onkin sopivasti 2/12. Lukemisiin!