Kolumni

Ky­läe­lä­mää: Joulun tuo muis­ta­mi­nen

Hyvän joulun tunnelma on yksilöllinen juttu. Kaikki lienevät samaa mieltä, että joululaulut ja -kortit, joulukuusi, joulupöytä ja kirkassilmäiset lapsukaiset ovat joulua parhaimmillaan ja mielet hiljentävä faktahomma.

Kaikilla ei kuitenkaan ole näitä joulun johdannaisia, vaan paljon on riuduttavaa yksinäisyyttä. Valistunut arvaus johtaa päätelmään, että yksinäisyys on nykyaikana lisääntymässä ja yleistymässä.

Olisiko joulumme parempi, jos muistaisimme enemmän yksin ja yksinäisyydessä eläviä, ehkä saisimme siitä omaankin jouluun uuden mahdollisuuden. Muistaminen jouluna auttaa helpommin muistamaan kanssaeläjiämme myös muulloin.

Nyt kun Suomi purjehtii sadan vuoden reimarille, olisi vähintään toivottavaa, että jokaista sotien veteraania ja heidän perheitään muistettaisiin. Aivan liian paljon on menneinä vuosia heidät jätetty unohduksiin. Raskaiden vuosien jäljet ja taakka on ollut raskas kantaa, sen he ovat saaneet taatusti tuntea.

Kulunut vuosi oli jälleen monessakin suhteessa järkyttävä; sotaa, hätää, väärinkäytöksiä, väkivaltaa tulvii jokaisesta tuutista.

Ihminen ei opi mitään, vaan on nopeutuvalla vauhdilla muuttumassa entistäkin häikäilemättömäksi ja raaemmaksi.

Luontaisesti ihminen on näköjään umpikiero ja vallan- sekä etenkin rahanhimoinen. Tilaisuuden tullen ihmisestä tulee miltei aina varas ja oman taskun täyttäjä. Tuskin montakaan puhdasta pulmusta on vallan kammareissa.

Yritysten johtoon kivunneet tai suhteilla kiipeilleet ovat surutta kahmineet omaisuudet itselleen ja siirtäneet itsenä rahasäkkeineen verottajan ulottumattomiin. Jos ja kun heidän menettely joskus paljastuu, niin eipä kukaan myönnä syyllistyneensä mihinkään.

Näin on ollut vuosituhannet, mutta pahinta on se, että näinä aikoina on menty entistäkin enemmän vikasuuntaan. Kovinkaan hyviä merkkejä paremmasta ei tämäkään vuosi tuonut.

Joulun pitäisi olla viattomuuden, ystävyyden ja rauhan juhla, mutta juuri joulun alla on pommikoneiden jyrinä ja kranaattien ujellus ainoaa joulumusiikkia. Kotimaan kamaralla sentään saa hyvinkin tuntumaa ”rauhasta” oikeuslaitoksen langettamista muutaman vuoden tuomioista ryöstömurhista. Ei silti, että tuomioilla estettäisiin kauhutekoja, mutta jotain maalaisjärkeä tekojen ja tuomioiden suhteen!

Aikaamme kuvaavaa on eduskunnan kyselytunti; isolla palkalla istuvat eivät osaa muuta kuin riidellä itsestäänselvyyksistä. Ihmettelyn kummastusta herättää se, että edustajat haluavat lisää velkaa lapsillemme. Valtio on velkaantunut äärirajalle, mutta sitäkään ei ymmärretä.

Hakusessa pahemman kerran on myös se, kuinka velka taitetaan ja maksetaan. Ei kukaan yksityishenkilö voi näin elää, mutta parlamentti näköjään voi ja kurjistumisen keskellä korottaa vuorenvarmasti omia ja virkakoneiston palkkoja.

Luonto on hyvitellyt upeasti jokilaakson talven tuloa. Hiihtoladut saatiin ainakin hetkeksi hyvissä ajoin hiihdettäviksi ja jääkentät luisteltaviksi, kiitos liikuntapaikkojen kunnostajien. Jokijää kantoi jo paikoin, mutta virtapaikat ovat edelleen hyvinkin vaarallisia. Jäälle ei pidä mennä näin talven alussa, jos ei tunne virtauskohtia.

Jouluksi tontut toivoo rekikelejä ja hyvää mieltä. Komeita joulukuusia voi käydä ihailemassa jokilaakson kylillä, näyttipäs Paavolan korkean kuusen juurella koululaiset jälleen rakentaneen nätin seimen. Pidetään toinen toisistamme huolta, muistetaan ja muistellaan.

Liikettä ja liikuntaa niveliin myös joulun aikaan, elämä on aivan liian lyhyt kulutettavaksi sohvaperunana. Toivottavasti synkistelyn voi ensivuoden lopulla lopullisesti unohtaa, soppii kuitenkin eppäillä, tuumasi Linna tuntemattomassa sotilaansa suulla. Hyvän joulun jälkeen parempaa Suomen sadatta vuotta!