Ei se sitten olisi kesää, jos ei olisi jymäkkää ukkosta ja hulupakkaa vesisadetta, kuppaavia sääskiä ja purevia paarmoja – voimaannuttavista pitäjäpäivistä puhumattakaan.
Sattuipas osuvasti ja tyypillisen kesän tapaan, kun ajattelin pistäytyä nevalla katsomassa hilloja. Jostain käsittämättömästä syystä satuin kauan sitten löytämääni metsän soppeen, jossa olikin hillukaisia ihan mukavasi. Poimiskelin niitä ilomielellä, kun yhtäkkiä ja täysin arvaamatta pläjäytti salamaa lähistölle, samassa repesi taivas ja kaatoi vettä valtoimenaan. Pian kuuro oli ohi ja minulla marjaämpäri täynnä!
Valistunut marjastaja kyllä huomaa, että vettähän se tietysti oli suurimmaksi osaksi. Hyvä pointti asiassa on, että hillojakin löytyi – tosin ei ilman melkoista suokävelyä, koska avosoilla ei ollut juuri mitään, mutta metsänreunoja kierrellen sentään makuun pääsi. Ei ku hillaan vaan, se aika ei kestä pitkään! Lisäbonuksena tulee erityisen hyvä liikuntareeni!
Ötököistä puheen ollen, sattuipais taas kerran oikea superötökkä purasemmaan persukseen. Ajelin jalkarattaalla jokakesäiseen tapaan Eestin mailla ja helteessä tietysti. Paarmoja oli, mutta lieneekös ollut jokin jalostunut purijapaholainen, kun puraisi pikkuhousun rajaan ja suoraan perspakaraan.
Varmaan vei palan istumalihastakin, kun iltasella alkoi hirveä kutina ja nousi juhlava patti purentapaikkaan. Jotain lääkitystäkin mukamas laitoin, mutta lähes viikon kesti siitä tällistä palautuminen. Nyt on sitten komea arpi takalistossa muistona Eestin kesäpyöräilystä.
Eesti on kyllä pyöräilymaa; tiet ovat hyviä, autoilijat suht kohteliaita (verraten kotomaahan), majapaikat edullisia ja palveleva hymy on pääsääntöisesti sukulaiskansalaisen huulilla.
Paljon naapuri onkin saanut pyöräilijöitä ja muita kesäturisteja Euroopasta teilleen. Eestin tai nykyisin suomalaisten käyttämän tavan mukaan Viron moni asia on jo saavuttanut Suomen ja näyttäpäs siltä, että ohi mennään vilkku päällä.
Pitäjäpäivillä oli ohjelmaa, niin että hituraisena en ehtinyt kuin muutamaan. Eino Leinon runot Komppalinnassa jäi kyllä mieleen, kiitos Mällisen Tertun laatiman romanttispitoisen ohjelman.
Kreivinsaaressa muisteltiin sitten paikkakunnan historiaa. Harvoin tulee pysähtyneeksi oman kotiseudun historiallisiin käänteisiin. Jokilaakson historia on kiehtova ja moni-ilmeinen.
Paikallinen kyläyhdistys järjesti tarinaillan ja juttuahan siellä riitti; Pytingit, Narikkaperä, Tervatehdas, jokiuitot, kiramot, monet sahat ja tiilitehtaat, Pekkalan vaiheet ja Palokosken partaan lukuisat kehitysmurrokset käytiin porukalla läpi.
Tarinaa varmasti jäi seuraaviksi pitäjäpäiviksi riittämiin.
Hienoa, että Krevinsaaressa Mari Halonen on saanut paikan kehittämiseen vauhtia rattaisiin. Vielä on kesää jäljellä, siitä voinee nauttia vaikkapas Ruokolahden kuuluissa lavatasseissa. Tapahtumia riittää toreilla ja turuilla.
Muuten luvassa on erinomainen sieni- ja marjasyksy. Eipäs jätetä luonnon parhaita terveyspommeja metsiin, niitä riittää takuuvarmasti nyt kaikille!
Peurakankaan pehtooriPakinoitsija kirjoittaa Siikajokilaakso-lehdessä Kyläelämää-nimikkeellä