Pääkirjoitus

Kyseenalainen tapa palvella

Tuttua ihmistä on helppo lähestyä, kun suru koskettaa. Silloin asioiden hoitaminen ja päätösten tekeminen on vaikeaa. Sureva ei saisi kuitenkaan joutua milloinkaan epäasiallisen käytöksen kohteeksi.

Jo vuosikymmeniä sitten puhuttiin ilmiöstä, että hautakivikauppiaat ottivat surevaan omaiseen heti yhteyttä, kun perheessä tapahtuneesta menetyksestä kertova kuolinilmoitus oli julkaistu sanomalehdessä. Viime talvena muun muassa Siikajokivarressa toimiva hautakiviyrittäjä herätteli väkeä aina Oulun tuomiokapitulia myöten, kertoen valtakunnallisesta seurakuntamestarien sivutoimisesta hautakivibisneksestä.

Henry Sekin tekemän kantelun pohjalta Oulun tuomiokapituli ohjeisti, etteivät seurakunnan työntekijät voi tehdä sivutoimenaan hautakivikauppaa. Tästä paimenkirjeestä huolimatta lähikaupungissa toimivan yrityksen myyntiedustajien listalla oli vielä tiistaina kahden Siikalatvan seurakunnan palveluksessa olevan yhteystiedot.

Ymmärrettävää on, että sureva omainen voi pyytää ja tekee mielellään yhteistyötä tutun, paikallisen ihmisen kanssa omaisen kuoltua hoidettavat asiat kuntoon saadakseen. Oma ajatuksenjuoksu ei yleensä ole surun hetkellä kirkkaimmillaan ja silti pitäisi tehdä valintoja ja päätöksiä, joiden vaikutukset kantavat pitkälle.

Ihmetystä herättää Siikalatvalta omaisen kertomana kuultu kokemus, kuinka seurakuntamestari olisi muistuttanut hautakiviasiasta saattoväelle hautausmaalla. Toivon, että kyseessä on ollut ainutkertainen ajattelemattomuus eikä seurakunnissa yleinen tapa.

Missään ei määrätä, että hautakivi pitäisi ostaa hautakiviä valmistavasta yrityksestä. Esimerkkejä löytyy hautakivistä, jotka omaiset ovat valmistaneet pääosin itse niin, että luonnonkiveen on tilattu kivihiomosta vain kaiverrettu muistolaatta. Hautaustoimilain mukaan muistomerkin tulee olla hautausmaan yleiskuvaan sopiva eikä se saa loukata vainajan muistoa tai hautausmaan arvokkuutta.

Sari Kihnula