Valtiovarainministeriö hylkäsi Lamun osakuntaliitoshakemuksen.
Siikalatvaan kuuluvan Lamun kyläläiset tekivät taannoin esityksen kylän liittämisestä Pyhäntään osakuntaliitoksella.
Valtiovarainministeriö on hiljattain käsitellyt hakemuksen lausuntoineen ja todennut, että kunnat ovat tuoneet esille ristiriitaisia näkemyksiä muun muassa siitä, edistäisikö osaliitoksen toteutuminen kuntajaon kehittämisen tavoitteita.
Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen allekirjoittamassa päätöksessä todetaan, ettei valtiovarainministeriö katso hyväksymiselle olevan edellytyksiä muun muassa sen takia, ettei muutos olisi Siikalatvan kunnan kannalta vähäinen.
Valtiovarainministeriö on lähettänyt päätöksen perusteluineen tiedoksi esityksen tehneille Lamun kyläläisille sekä Siikalatvan ja Pyhännän kunnille. Päätöksen voi hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen 30 päivän sisällä tiedon saannista.
Siikajokilaakson saamien tietojen mukaan päätöksestä ei olla valittamassa.