Riina Niskala kuvailee, että viimeaikaiset uutiset ovat saaneet kokeneen lastensuojeluammattilaisen mietteliääksi nykymaailman menosta.
Loppukesästä on uutisoitu, kuinka oikeusasiamiehen Muhokselle Pohjolakotiin tekemässä tarkastuksessa kerrottiin löytyneen nuorten oikeuksia ja vapautta rajoittavia epäkohtia.
– Huudetaan ennaltaehkäisyn perään lastensuojelutyössäkin, mitä tämä nyt sitten on, kun meiltä viedään keinot auttaa lapsia muuttamaan elämänsä suuntaa, huokaa Lamujoen perhekodit Oy:n johtaja Riina Niskala.
Perhekotiin sijoitettujen nuorten vapauden rajoittamiseen oikeusasiamiehen toimesta puuttuminen kummastuttaa Niskalaa.
– Ihmetyttää kyllä. Nuorihan on jo omalla toiminnallaan aiheuttanut sijoittamisen. Sijoittamiseen on täytynyt olla vakavat syyt. Minkä takia lapsen pitää sijoituksessa tehdä samat virheet, jos hänen toimiaan ei ole lupa rajoittaa.
Rajoja on pakko laittaa nuorille, jotka eivät perhekotiin tullessaan tiedä, mitä ei-sana tarkoittaa.
– He ovat eläneet ja toimineet kuten ovat halunneet. Kun he tulevat tänne, jossa asioista pitää sopia ja menemisiin kysyä lupa, on se monelle hirmuisen haastavaa. Meidän tehtävämme on ollut opettaa uusi tapa elää ja luoda niitä rajoja. Saada nuori pois entisistä kuvioista, asioista, jotka ovat johtaneet siihen, että hän on päätynyt lastensuojelulaitokseen.
Pohjolakotiin tehty tarkastus tuo todennäköisesti uusia ohjeita kaikille lastensuojelutyötä tekeville.
– Odotamme uusia ohjeita. Kaksi vuotta sitten aluehallintovirasto teki tarkastuksen meille.
Tarkastuskäynnillä huomautettiin tavasta puuttua nuorten pukeutumiseen, lävistyksiin ja puhelimen käyttöön. Ohjeita oli lievennettävä puhelimen käytön osalta niin, että aiempi sääntö kaksi tuntia puhelimen vapaata käyttöä iltaisin poistettiin ja uudeksi ohjeeksi tuli, että läksyjen teon jälkeen puhelinta saa käyttää koko illan nukkumaan menoon asti.
Perhekoti ei voi rajoittaa lävistysten tekemistä, mikäli lapsen huoltaja antaa alaikäiselle luvan. Pukeutumisesta voidaan tehdä hienosäätöä, mutta kaikki täytyy perustella ja kirjata ylös.
– Kaiken ylös kirjaaminen vie kamalasti aikaa ja on pois nuorten kanssa vietettävästä ajasta. Jos jotain ei ole kirjattu ylös, tulkinta on, ettei sitä ole tapahtunut.
Välillä vastakkain ovat lapsen vanhemman ja perhekodin mielipiteet. Yhteistyötä tehdään, vaikka se ei olisi hedelmällistä.
– Me yritämme perustella lapsen edun. Monet heistä ovat käyneet kovan elämänkoulun ennen kuin ovat tulleet meille. Usein elämästä on puuttunut asioista vastuuta ottava aikuinen.
– Tuntuu, että yhteiskunnassa mättää nyt asenne, että koko ajan mennään yksilön ehdoilla. Läpi koko yhteiskunnan kysellään, mitä haluat.
Lastensuojelun näkökulmasta Niskala näkee, että yksi iso ongelma on se, että heti, kun lapsi oppii puhumaan häneltä kysytään, mitä hän haluaa.
– Ei lapsen aivot kestä jatkuvaa kyselyä ja päätöksen tekoa. Äidin ja isän on tehtävä päätökset ja otettava raivarit vastaan, kun kaikki mitä lapsi haluaisi tehdä ei vain käy päinsä, Riina Niskala toteaa.
Päänvaivaa perhekotiarkeen tuo, että enää rajoittamistoimia ei voida perustella kotikasvatuksena, vaan kaiken nuoren rajoittamisen on perustuttava lakiin.
Ongelmana on, että lakia voidaan tulkita eri tavoin. Esimerkiksi tupakkalaki kieltää alaikäisiltä tupakan ja nuuskan hallussapidon, mutta Aluehallintovirasto valvoo Valviran linjausta joka on, että tupakan tai nuuskan käyttöepäily ei ole peruste taskujen tai huoneen tutkimiseen.
Henkisen ja fyysisen väkivallan suhteen perhekodissa on nollatoleranssi. Kiusantekoa ei sallita nuorten välillä edes suunsoittona. Tilanteen niin vaatiessa kynnys rikosilmoituksen poliisille tekemiseen on matalalla. Tavoitteena on opettaa, ettei väkivalta ole koskaan ratkaisu asioihin.
Vaikka haasteita perhekotityössä riittää, on Riina Niskalalla luja tahto jatkaa perhekotityötä.
– Voimaa työhön tuovat nuoret jotka ovat selvinneet. Nähdään, että me onnistuttiin, kun tulee kiitosta ja palautetta meidän entisiltä nuorilta ja heidän perheiltään.
Perhekotiyrityksen tulevaisuus on kiinni työssä onnistumisista.
– Tarjotaan palvelua, mutta kenenkään ei ole pakko sitä ostaa. Sosiaalityöntekijän tehtävä on löytää just tietylle nuorelle paras paikka. Suomessa on paljon erilaisia yksiköitä. Isot sote-yrittäjät ostavat pienempiä yrityksiä pois, se tuo omat haasteensa meidän jäljelle jääneiden toimintaan. Tuntuu ollaan puristuksissa, kun sote-ketjut valtaa alaa.
Ketjuilla on tarjota 3–17-vuotiaille kaikki mahdolliset tukipalvelut omissa yksiköissään. Koko Suomi on kilpailutettu jo maakunnittain lastensuojelutyön osaltakin. Kilpailutukset aiheuttavat epävarmuutta toiminnan jatkuvuuteen ja kilpailutuksiin osallistuminen teettä työtä.
Alle parikymppisenä Riina Niskala ajatteli, ettei hänestä tule koskaan lastensuojelutyötä tekevää ja hän viettää elämänsä sinkkuna tehden, mitä itseä huvittaa.
Nopeasti ajatukset kuitenkin muuttuivat niin, että eläinlääkäriopintoihin tähtäämisen sijaan Niskala aloitti sosionomiopinnot, perusti perheen jota on siunattu viidellä lapsella.
– Rupesin näkemään elämää pidemmälle, Niskala kuvailee ajatustensa muuttumista.
Riina Niskala haaveilee saattavansa pian loppuun nuorempien lasten syntymän vuoksi kesken jääneet ylemmän sosionomin ammattikorkeakoulututkinnon ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon.
Tavoitteena on kehittyä työssään ja jatkaa perhekotiyrittäjänä, vaikka välillä tuntuu, että sivusta yhteiskunta lyö toiminnalle kapuloita rattaisiin.