Viime vuosisadan alkupuolella lähes olemattomiin metsästettyä laulujoutsenta ei sukupuutto ole uhannut enää vuosikausiin. Kansallislintumme on lisääntynyt ja voinut jopa niin hyvin, että osaa kansalaisista jo harmittaa päiväkausien konsertit, joita kymmenien joutsenparien parvet aiheuttavat keväisin. Puhumattakaan maataloudelle aiheutetuista satovahingoista.
Koronan tuomat kokoontumiskiellot ovat saaneet ihmiset pysymään erossa toisistaan, mutta varoetäisyyksien nudattamisessa esimerkiksi kaupoissa on vielä oppimista. Joutsenten parveilua eivät kiellot ole pienemmäksi muuttaneet, mutta aivan kuin linnut ymmärtäisivät varoetäisyyden merkityksen jopa paremmin kuin ihmiset.
Piippolassa Leskeläntien varrelle muuttomatkallaan laskeutunut parvi on kooltaan monikymmenpäinen. Lähemmäs sata yksilöä on kuitenkin jalkautunut niin peltoaukealle niin laajalti, ettei yhteen kuvaan saa siitä kuin murto-osan.
Laji luottanee rauhoitukseensa, mutta koronasta kun ei koskaan tiedä, niin varmuudessa vara parempi.