Pääkirjoitus

Liikunnasta pitää puhua

Lasten ja nuorten liikkuminen ei ole riittävää. Asiasta on puhuttu pitkään, mutta näköjään puhe ei ole edelleenkään turhaa. Liikunnan vähenemiselle on monta syytä, mutta sen seuraukset ovat lopulta samat.

Kun minä olin nuori, hiihdettiin kouluun kesät talvet, oli sitten pakkasta tai suojasää ja matkaa oli 30 kilometriä suuntaansa.

Kuinka moni meistä on kuullut vanhemmilta sukupolvilta jotain tuon tapaista? Tuskin sentään kesällä hiihtivät, eli tarinassa oli sitä kuuluisaa värikynää, mutta liikuntaa riitti jokaiselle lapselle, jokaiselle päivälle – ja paljon.

Pitkät välimatkat ovat nykyaikana aiheuttaneet päinvastaisen ongelman kuin isovanhempiemme lapsuudessa. Nyt välimatkat taitetaan koulukyydeillä, mikä vie aikaa vapaa-ajan liikunnalta. Kun muuttotappiokunnan lähikoulu lakkautetaan, eikä lähistöllä ole harrastusmahdollisuuksia, kuluu lasten aika yhä enemmän autossa istuen.

Lääketieteen tohtori Tommi Vasankari UKK-instituutista sanoo tässä lehdessä myöhemmin, että länsimainen hyvinvointi on haaste, joka näkyy lasten ja nuorten ylipainona, motorisena kömpelyytenä ja huonona kuntona. Yhä useammalla lapsella tulee hiki ihan tavallisissa arkiaskareissa.

Jos liikunta ja liikkuminen ylipäätään koetaan haastavaksi tai jopa vaikeaksi, ollaan noidankehän syntysijoilla. Kiinnostus liikuntaan vähenee, mistä seuraa vielä entistä huonompi fyysinen kunto. Jokaisen vanhemmat tulisi kokea jopa velvollisuudekseen sen, että opettaa lapselleen liikunnallisen elämäntavan ihan pienestä pitäen. Leikkivä lapsi liikkuu kuin itsestään ja teini-ikäisenäkin nuoren tulisi liikkua ainakin puolitoista tuntia päivässä.

Määrä voi kuulostaa suurelta, mutta paljon siihen ei tarvita. Koulumatka tai kauppareissu fillarilla, hieman lumitöitä koulupäivän päälle ulkosalla, niin tavoite alkaa olla haarukassa.

Lapsena opittu malli kantaa usein aikuiseksi asti. Ja aikuisena elämä on helpompaa jos jaksaa omin voimin kyykystä ylös.