Ruukin koulu kestää kuntonsa puolesta kriittisen tarkastelun, mutta muissa rakennuksissa on enemmän tai vähemmän korjaustarpeita. Kun yhtälöön lisätään kunnan kireä taloustilanne ja vähenevät lapsiluvut, ollaan ongelman ytimessä. Siikajoki kaipaa lisää veronmaksajia tai kyläkoulut ovat liipaisimella.
Sivistyslautakunta aloitti kouluverkkorakenteen käsittelyn eilen, eikä helppoa tule olemaan. Alhaiset syntyvyysluvut eivät lupaa kasvavia luokkakokoja vaan tilanne on kylällä kuin kylällä päinvastainen ilman selkeitä järjestelyitä. Näin ollen rakenteisiin tehdään varmuudella muutoksia, mutta toistaiseksi ei ole tiedossa millaisia.
Sivistystoimenjohtajan virka on nyt ja lähivuosina sellainen, että harvalla käy kateeksi. Puun ja kuoren välissä pitäisi tehdä esityksiä, joista jokainen kirpaisee enemmän tai vähemmän. Pelkästään luonnosvaiheessa olevien vaihtoehtojen julkaisu nosti välittömän myrskyn, kun Siikajoenkylällä havahduttiin siihen, että yksi vaihtoehdoista on yläkoululaisten siirtäminen Gumerukselta Ruukkiin. Kavereita ei noissa töissä saa vaan päinvastoin. Oli lopullinen ratkaisu mikä hyvänsä, joltain kylältä tulee haukut.
Siikajokea koskee kaikki samat taloudelliset realiteetit kuin muitakin pieniä tai väkimäärältään pieneviä kuntia. Myös meillä ollaan lähivuosina tilanteessa, että ilman positiivista muuttoliikettä kyläkoulu tai useampi hiljenee. Asioita pitää tarkastella tietysti lukujen perusteella, mutta laskelmat täytyy tehdä huolella. Mitä koulun sälilyttämisestä tai lakkauttamisesta seuraa nyt ja mitä vuosien päästä. Ja kun jotain päätetään, päätöksen on oltava selkeä.
Yksikään lapsiperhe ei paluumuuta millekään kylälle jos kouluverkkoasiaa vatvotaan vuositolkulla.
päätoimittaja