Kolumni

Lukeako, vai antaako jonkun muun lukea?

Teinivuosinani olin musiikin suurkuluttaja, mutta se johtui lähinnä kaveripiirin johdatuksesta. En varsinaisesti koskaan hingunnut keikoille tai festareille, mutta menin sujuvasti muiden mukana ja varmasti siellä on ollut ihan mukavaakin, joskaan suurempia elämyksiä ei muistikuviin ole jäänyt.

Sittemmin musiikin kuunteluni on rajoittunut automatkoille ja radiohitteihin, mitä nyt toisinaan tulee fiilisteltyä retroperjantain ysärikattausta kotiteatterin kautta. Aika vähäisissä määrin musiikki kuitenkin soi, taustahälyksikin avaan ennemmin television. Paitsi nykyään.

Löydettyäni äänikirjat ja podcastit tuntuu, että voisin kulkea napit korvissa kaikkialle. Kaikkien ympäristösuositusten vastaisesti ajelen usein kotiin tai kauppaan maisemareittejä, jotta saan kuunnella kirjaa pidempään. Puolustuksekseni mainittakoon, että ajan nykyään aina rajoitusten mukaan, sillä kaikki muka-kiireetkin ovat loppuneet kuin seinään automatkan ollessa yhtä nautintoa korville. Iltaisinkin menen nukkumaan hyvissä ajoin, jotta ehdin ennen nukahtamista kuunnella vielä muutaman luvun.

Hiljattain pysähdyin kuitenkin miettimään, että miksi en lue itse? Aiemmin olin kirjojen suurkuluttaja ja jo alakoulussa vanhempani maksoivat kiltisti kirjakerhon laskuja, jotta sain kuukausittain uusia ponikirjoja kahlattavaksi.

Lopullisesti hurahdin kirjallisuuteen, kun noin kymmenvuotiaana sain käsiini ensimmäisen Harry Potterin. Siinä vaiheessa sarja oli edennyt kolmanteen kirjaan, jotka ehdin kahlata läpi useamman kerran, ennen kuin neljäs osa ilmestyi. Jatkossakin luin koko sarjan alusta aina uuden julkaisupäivän lähestyessä.

Kun Potter-elokuvat alkoivat pyörimään, luin kirjat englanniksi, eikä silti mikään koskaan tuntunut riittävän. Samaan aikaan luin toki paljon muutakin aina Jane Austenin Ylpeydestä ja ennakkoluulosta Arto Paasilinnan Hurmaavaan joukkoitsemurhaan ja ulkomaisiin dekkareihin. Olen ollut aika lailla kaikkiruokainen, kunhan luettavaa vain oli saatavilla.

Nykyään en juuri kirjoihin tartu, vaikka ajatuksen tasolla lukeminen koukuttaa edelleen. Varsinkin kesäisin fantasioin lojuvani auringon paahtamassa riippumatossa jääkylmän juoman kanssa kirja kädessä. Olisi ihana unohtaa ympäröivä todellisuus ja sukeltaa Salaisuuksien kammioon tai uppoutua Elizabethin ja Darcyn kivikkoiseen rakkaustarinaan. Toteutus jää silti usein puolitiehen, sillä sen sijaan että kaivaisin kirjan hyllystä, on helpompi vain käynnistää puhelimen sovellus, sulkea silmät ja antaa jonkun muun johdatella tunnelmaan kuulokkeiden kautta. Samaa mielikuvitusta käytän edelleen, mutta jostain syystä fyysinen kirja tuntuu olevan liian työläs selattavaksi ja raskas pideltäväksi. Tarinoiden viehätys ei ole kadonnut mihinkään, mutta onko minut vallannut laiskuus, vai olenko vain lukenut kiintiön täyteen jo nuorempana?