Mirjan ja Maunon tuvan ovet avautuvat joka arkipäivä kello 10. Vuorollaan köökissä hääräävät Luohuan pojat Voitto Niemelä ja Veijo Hiltunen. He eivät ole ainoat miespuoliset tupavuorolaiset. Toinenkin täysin kakslahkeisten miehittämä ryhmä on ja lisäksi moni mies on vaimonsa kanssa keittelemässä kahvia.
Tupatoiminnassa Niemelä on ollut mukana viitisen vuotta ja on innokas tekijä. Huushollaus ja rupattelu käyvät kuin luomisen työ.
– On mukava tulla keittelemään kahvia ja juttelemaan ihmisten kanssa. Tulee mielenkiintoisia juttutuokioita, kun tänne tulee ihmisiä muilta kyliltä, hän jatkaa.
Työuransa Porvoossa tehnyt Hiltunen jäi heinäkuussa eläkkeelle ja muutti Porvoosta suvun kotitanhuville Luohualle. Tupatoiminta tuli puheeksi kyläreissulla Niemelällä ja Hiltunen innostui asiasta.
– Nyt olen kolmatta kertaa kahvinkeittovuorossa. Minä keitän kahvit ja Voitto tiskaa, hän naurahtaa.
Tupa avattiin heinäkuussa 2009 ja Ruukin viihtyisin kahvila pysyy yhä auki täysin vapaaehtoisvoimin. Ketään ei tarvitse mukaan patistella, vaan tekijöillä on suuri halu ja into olla mukana toiminnassa. Vuorolista on täynnä toukokuun loppuun asti. Uusiakin tarvitaan ja heidät toimintaa koordinoiva Ruukin alueen diakonissa Pirkko Alamännistö toivottaa tervetulleiksi mukaan.
Koska paikka on lähestulkoon keskellä Ruukin kylää, on sinne helppo kokoontua muutenkin. Joka toinen maanantai käsityökerho Ilona houkuttelee Tuvalle neulojia ja virkkaajia, joiden tuotteet ovat hyllyillä myytävänä. Sekä käsitöiden myyntituotto että vapaaehtoisen kahvikassan tuotto käytetään seurakuntalaisten hyväksi Ruukissa.
Tupaa voivat seurakunnan yhteistyökumppanit varata tilaisuuksiaan varten. Siellä on järjestetty muun muassa siioninvirsiseuroja.
Yksinäisyys on nykyisin kaikenikäisten vaiva. Tupatoiminnan ydintarkoitus on saada ihmisiä saman kahvipöydän ääreen vaikka vain piipahtamaan.
– On mukavaa kun on Tupa, täällä tapaa ihmisiä ja saa käydä kahvilla kauppareissulla. Tupa on vähän kuin henkireikä, se on tarpeellinen paikka, sanoo vakituinen kävijä Riitta Pietarila.
Tuvan ohelle Ruukissa tarvittaisiin ystävätoimintaa, on Alamännistö huomannut. Yksinäisyys ei ole vain laitosasukkaiden ongelma, vaan vanhukset kokevat yksinäisyyttä ja turvattomuutta omassa kodissaan.
– Olisi hyvä, jos joskus naapurissa piipahdettaisiin. Ystävätoimintaan ei tarvita ihmetaitoja, kuulevat korvat riittää, Alamännistö rohkaisee.
– Tulee itsellekin hyvä mieli, kun saa käytyä, tietää Pietarila.
Asioiden jakaminen puolin ja toisin antaa elämään merkitystä. Jo tieto siitä, että joku on tulossa käymään, tuo lisää iloa arkeen.