Kolumni

Lyhyt tilulii elämän pienille iloille

Eräänä iltana tajusin, että onnellisuus riippuu perspektiivistä.

Olin kävelyllä; oli jo hämärää ja hieman tihkutti vettä. Koivusta alas loikkineet lehdet hehkuivat kullankarvaisina mustalla asfaltilla. Niitä oli sitten mukava katsella.

Siinä kävellessäni huomasin olevani poikkeuksellisen hyvällä tuulella. Pidän syksystä ja oli aivan napakymppi sää olla iltalenkillä. Lihakset olivat lämmenneet ja jalat kulkivat kuin itsekseen. Ajattelin, että tätä tahtia voisin käpsytellä vaikka kuinka pitkästi. Olettepa jalat ihanat, kun toimitte niin mainiosti ja jaksatte kuskata tätäkin ruhoa!

Sitten oikein hätkähdin sitä, kuinka iloinen olin uudesta takistani – oikein hykertelin, kun olin niin mielissäni vettä ja tuulta pitävästä vaatteesta. Tihku ei hiipinyt läpi hartioihin eikä käynyt veto kainaloon ratkenneesta reiästä. Aivan mahtavaa.

Pitkään olen haaveillut merinovillaisesta kerrastosta ja lopulta raskin sen ostaa. Sillä oli uskomaton vaikutus. Kun vetäisin sen ylleni, tunsin olevani täysin varustautunut vaikka 100 kilometrin erämaavaellukseen. Hyvä mieli ja voima aivan kuplivat minussa.

Kotona sohvalla löhöillessä huomasin kukkapenkistä kukkamaljakkoon muuttaneen valkoisen liljan melkein nyökkivän minulle. Myrskyn katkaisema kasvi oli maljakossa niin kaunis, että sitä oli ihan pakko tuijottaa.

Kohta tosin oli otettava etäisyyttä, sillä tuoksu oli liian huumaavaa ja pää tuli kipeäksi.

Ovatko nuo nyt mitään ihmeasioita? Varisseet lehdet, uusi takki, toimivat jalat, lämmin kerrasto, liljankukka.

Eivät ole, mutta ne ovat niitä elämän pieniä iloja, joita arkeen ehdottomasti tarvitaan.

Ilman ilonpipanoita arki on yhtä harmaata ja ankeaa kuin eilisaamuinen kaurapuuro tai vielä pahempaa. Ja se voi olla paljon pahempaa, silkkaa synkkää mustuutta. Tiedän kokemuksesta.

Pienet pipanat aivan säkenöivät iloa, kun niitä katsoo. Mutta säihkeen nähdäkseen on katsottava aivan läheltä, on tarkennettava yksityiskohtiin. Sieltä alkaa löytyä iloa niin kuin vesipisarasta elämää, kun sitä tutkii mikroskoopilla.

Nuorena sitä luulee, että elämän onni on suuri asia. Loppututkinto ja hyvin palkattu työ. Valkoisella ratsulla paikalle karauttava äveriäs sulho. Lottovoitto ja paljon rahaa, jolla voi tehdä paljon hyvää. Kuu taivaalta.

Tätä nykyä jo tajuaa, ettei onnellisuus ole kuin avara järvenselkä. Se on kuin rantakivikko, josta iloa ja onnea löytyy, kun vain katsoo jalkoihinsa.

Rannan kivistä, kuten vaikkapa ystävän viestistä, tiaisen tiitityksestä, onnistuneesta villasukasta, Buxtehuden kantaatista, omenapaistoksesta ja muusta kaikesta arkisesta löytyy elämääni paljon iloa.

Saan astella värikkäällä polulla ja olen kiitollinen, että olen löytänyt kyvyn tarkentaa perspektiiviä elämän yksinkertaisiin iloihin. Nummisuutarin Eskon sanoin: "Tilulii!"