Joka toinen tiistai Laakkolan kylätalolla irrotellaan kielenkantoja yhdessä kahvitellen seniorikerhossa.
Syyskuun ensimmäisenä tiistaina, syyskauden aloittajaisissa seniorikerhossa on vain puolet keväällä mukana olleista. Heimo Junnolla on tieto, ettei väki ole kerhoa hylännyt, vaan syystyöt pitävät kiireisinä aktiivisia eläkeläisiä. Osa väestä on puimassa ja toiset marjametsässä.
Seniorikerhoa vetävä Elli Matinlauri-Nevala on laittanut pöydän koreaksi: tarjolla on sekä suolaista että makeaa kahvin kera nautittavaksi.
– Ei nähä toisiaan, jos ei täällä käydä. Sitähän ei nykyään käydä kylässä, kuvailee Anna Lehto ja saa osakseen myöntäviä nyökyttelyjä.
Elli Matinlauri-Nevala päätti keväällä, että kutsuu kerralla kaikki kylän seniorit kylään järjestäen kylätalolla kahvihetken. Siitä lähti liikkeelle tapaamisperinne, jota päätettiin jatkaa kesätauon jälkeen. Elli on vielä työikäinen, mutta haluaa tehdä osansa myös iäkkäämpien kylällä viihtymisen eteen.
– Tuttujahan tässä kaikki ollaan. Minulla oli tunne, että vanhukset kokevat yksinäissyyttä. Junnon Seijalle esitin, että mitä jos tultaisiin yhteen tänne kylätalolle.
– Täällä kuulee kylän tapahtumat, kertoo Eeva Junno.
– Teitä on muutama jotka ette muuten missään käy, juttelee Elli Matinlauri-Nevala.
– Elli meitä aina passaa, Anna Lehto kiittelee.
– Me ootetaan valamista, tuumaa Maija Yliklaavu hymyssä suin.
Tapaamisten tärkein ohjelmanumero on kuulumisten vaihtaminen ja päiväkahvien nauttiminen seurassa. Elli suorastaan kauhistuu, kun väki esittää, että otettaisiin käyttöön pienen kahvimaksun kerääminen. Pienet tarjottavat eivät isoa lovea kukkaroon tee. Perheen nuorimmainen tykkää, kun äiti leipoo aina jotain hyvää seniorikerhopäivinä.
– Meleko pikkuruokasia ootta. En koe tätä mitenkään rasitteena. Minusta on mukava kuunnella teidän juttuja, Elli kuvailee.
Seniorit kiusoittelevat Ellin kuuntelevan heidän horinoitaan.
– Te ette horise, Elli Matinlauri-Nevala vakuuttaa.
Porukalla tuumitaan, että sakki taitaakin olla aika nuorekasta.
– On täällä ollut kävijöitä kirkonkylän puoleltakin, tuumaa Heimo Junno.
Tällä kertaa päivänpolttavina aiheina pohditaan, onko kukaan testannut Rantsilan vuodeosastoa. Pöytäseurueen kesä on sujunut hyvin niin, ettei vuodeosastohoitoa ole tarvittu.
Samaan syssyyn vaihdetaan kokemuksia Mehiläisen terveyskeskuspalveluista ja ihmetellään, kuinka eri tavoin ajokortin uusijoita kohdellaan Trafin puolelta.
Kahviseurueen jäsenet ovat kaikki asuneet vuosikymmeniä Laakkolassa. Palijasjalakasiksi kyläläisiksi nimetään Anna Lehto, Heimo Junno ja Antti Nevala.
– Minä oon leviästä Leskelästä, kuvailee Eeva Junno.
Elli Matinlauri-Nevala tuli Laakkolaan maatalouslomittajaksi vuonna 1982.
Porukalla muisteltiin, kuinka ennen saatettiin pistäytyä naapurissa monta kertaa päivässä. Leipomispäivänä naapuria ei jätetty ilman lämpimäisiä. Ennen osattiin mennä kyllään kutsumatta ja ennakkoon ilmoittamatta.
– Nuorilla on kiire, miettii Elli Matinlauri-Nevala.
– Ennen oli lapsien tekemä polku talojen välissä, tuumaa Heimo Junno.
Anna Lehto kertoo muiston laakkolaisesta tyttösestä joka opetteli hiihtämään, mutta ei oppinut kääntämään suksia, niinpä naapurit käänsivät tytön ladulla kotimatkalle ja hiihto jatkui.
– On meillä sentään vieläkin toimiva kyläyhteisö. Minun tyttö ja Maijan lapsenlapsi olivat olleet tiellä, niin kolme autoa oli pysähtynyt kysymään, onko tyttöillä joku hätänä, kertoo Elli.
Antti Nevala kuvailee viihtyneensä kotikylällään niin, että käynyt poissa vain armeijassa olo ajan.
Ennen kotiin lähtöä päädytään vielä Antero Mykkäsen ammatin kautta pohtimaan nykymaatalouden tilaa. Mykkänen teki pitkän työuran Maatalouskeskuksen palveluksessa sikatalouteen keskittyneenä neuvojana.
Yhdessä tuumataan, kuinka tilojen määrä on vähentynyt. Maatalouden ja kotimaisen ruoan tärkeys ymmärretään niin, että toiveissa on, että ensikesä on maanviljelyksen kannalta hyvä.
Kylätalon portailla toivotellaan vielä hyviä jatkoja ja sovitaan, että kahden viikon päästä viimeistään tavataan taas.