Toukokuun toinen sunnuntai on monelle miehelle päivä, joka tuo tullessaan suorituspaineita. On äitienpäivä ja silloin jos koskaan on isännän tartuttava soppakauhaan ja olla muutenkin ihmisiksi. Äitienpäivänä ei myöskään kehtaa tarjoilla paistinpannulla lämmitettyä maksalaatikkoa saati muutakaan einestä, joten tottumattoman mutta äidille hyvää tahtovan kokin stressitasot alkavat kohota.
Mutta ei hätää! Tässä jutussa on tarjolla näppärä äitienpäivälounas, joka on varmasti herkullinen ja onnistuu kädettömältäkin keittäjältä.
Ohje toimitettiin mittatilaustyötä äitienpäivään sopivasti Pusulasta – tuosta romantiikan täyteisestä pitäjästä Uudellamaalla. Reseptin takaa löytyy ammattikokki, keittiömestari Tapani Laine, jonka mukaan resepti on ollut yhdessä hänen ravintolassaan kovassa käytössä, joskin hitusesti muunneltuna. Juuri tähän reseptiin tehtiin pieniä fiilauksia, jotka ovat Laineen mukaan yhtä kuin parannuksia.
– Siitä alkuperäisestäkään ohjeesta ei ollut tapana tulla kuin myönteistä palautetta. Menekki oli kova, eikä kukaan alkanut naukua. Ja hyvää tässä reseptissä on sekin, että sitä voi soveltaa moneen eri kalalajiin. Siian kanssa resepti toimii myös oikein hyvin.
Laine itse aikoo panostaa äitienpäivään kunnolla. Oma menu on vielä vähän auki ainakin pääruuan osalta.
– Jälkiruoka on kutakuinkin selvää. Rouva toivoi suklaa- tai tuorejuustokakkua, joten ajattelin yhdistää ne ja katsotaan kuinka käy.
Osaat siis myös leipoa?
– Paskat minä mitään osaa leipoa. Kokeillaan nyt vaan saanko jotain raavittua kasaan, Laine heittää.
Laineen mukaan Siikajokilaaksolle rakennettu ruokalista valmistuu nopeasti. Pisin aika kokkauksessa menee siihen, kun odottaa pastaveden kiehumista.
– Kokonaisaika sinullekin ehkä maksimissaan kolme varttia. Ei siihen voi kädettömälläkään enemmän mennä. Minulla tuo ruoka taittuu puoleen tuntiin.
Ruokavinkki on nyt annettu, mutta entäpä lahjavinkki?
– On osaa lahjoja ostaa. Kysyin vaimolta mitä hän haluaa. Halusi juoksulenkkarit ja saamansa pitää. Aamiaisesta iltapalaan laitetaan nyt kaikki ja lapset hääräävät kaverina. Pidetään äidistä nyt vain hyvä huoli ja vietetään hauska päivä, Laine tuumii.
Ujosti Italiaan kumartava keväinen Äitienpäivä menu:
Paistettua kirjolohta, parsaa ja kermaista tagliatelle pastaa neljälle hengelle:
800g kirjolohifileetä (ruodotonta)
25g voita
1pnt vihreää tankoparsaa
100g purjosipulia
3,5 dl kuohukermaa
400g tagliatelle pastaa
1 sitruunan raastettu kuori
Laita pastavesi kiehumaan. Lisää veteen suolaa (7g/litra). Keitä pasta paketin ohjeen mukaan. Poista parsatangon juuresta noin 2cm pala ja laita se pois. Leikkaa parsat noin 1cm paloiksi. Pilko myös purjo ohueksi viipaleeksi. Leikkaa kirjolohi neljään yhtä suureen osaan. Voit myös pyytää kalatiskin myyjää leikkaamaan annospalat sinulle. Laita paistinpannu lämpenemään ja lisää pannuun voi. Kun voi alkaa kuohumaan laita kalapalat pannuun nahkapuoli ylöspäin. Paista noin 2-3 minuuttia kalan paksuudesta riippuen. Käännä kalat ja mausta suolalla sekä rouhitulla mustapippurilla. Jatka paistamista vielä kaksi minuuttia. Nosta nyt kalat hetkeksi sivuun. Laita pannuun Purjosipuli ja kuullota niitä hetki. Lisää pannuun myös paloitellut tankoparsat. Kaada pannuun kerma ja keitä pari minuuttia. Kun kerma alkaa sakenemaan laita joukkoon keitetty pasta sekä raastettu sitruunankuori ja pyöräytä kaikki sekaisin. Voit kaataa pastan kastikkeineen isoon vuokaan ja nosta kalat päälle tai voit halutessasi tehdä niistä myös annokset.
Reseptiin voi käyttää myös muita kaloja esim. Siikaa, kuhaa tai taimenta. Huomioi tällöin ohuempien kalojen kohdalla lyhyempi paistoaika.
Jälkiruoaksi raikasta mansikka-mascarponemoussea
100g tuoreita tai pakastettuja mansikoita (voit korvata mansikan vaikka mustikalla halutessasi)
1,5dl kuohukermaa
0,5 dl sokeria
2tl vaniljasokeria
250g mascarpone juustoa (myös Philadelphia tuorejuusto käy)
½ sitruunan mehu
valmita marenkeja muutama
Soseuta mansikat sauvasekoittimella. Vatkaa kerma ja sokerit kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja sekoita kunnolla. Lisää vielä marjasose sekä sitruunamehu ja sekoita hyvin. Annostele laseihin kerroksittain moussea ja murskattua marenkia (marenki saa jäädä ronskeiksi paloiksi). Laita jääkaappiin asettumaan vähintään puoleksi tunniksi. Voit koristella annokset vielä kokonaisella marengilla.