Nostan hattua korkealle Koskelan Vesalle, joka rohkeasti kertoi syyn karjatilansa tragediaan: vaikea masennus.
Otanpa Vesasta mallia, avaudun itsekin ja kerron, mitä masennus oikein on. Ensinnäkin masennus on kaikkein yleisin sairausloman syy. Sairaus on vakava ja vaikeasti masentuneista jopa 20 prosenttia kuolee, koska elämän tuska ajaa itsemurhaan.
Sairaus on kammottava. Se vie elämänilon, elämänhalun, omanarvontunnon, itseluottamuksen, aloitekyvyn, työkyvyn – ihan kaiken. Se kirjaimellisesti kaataa lattialle. Ja siihen voi sairastua ihan kuka vain. Kun elämä vähitellen kasaa harteille kaikenlaista taakkaa ja traumoja vaikka muille jakaa, lasti painaa maahan saakka. Masennukseen saakka.
Masennus jäädyttää lämpimät tunteet. Tilalle saa vain syyllisyyttä, ahdistusta, tuskaa, itseinhoa ja varman tiedon, että on viheliäisin ja tarpeettomin olento maan päällä. Masentuneena oleminen on kuin olisi joutunut kuoleman varjon laaksoon. Siellä on kuolemanhiljaista, eikä edes kaiku vastaa. Siellä vallitsee ikuinen synkkä hämärä. Elämä ja sen valo ja värit ovat vain sanoja, joiden merkitystä ei muista. Silloin ei enää millään jaksaisi elää.
Masennus ei näy päälle päin ja masentunut ihminen saakin osakseen avuttomien läheisten hyvää tarkoittavia kommentteja. Reipastu, ota itseäsi niskasta kiinni, ole positiivinen, älä ajattele noin synkkiä, masentunutta opastetaan. Kamalia neuvoja, jotka lyövät entistä syvemmälle mustuuteen.
Pahinta on, kun sanotaan ”ethän sinä näytä masentuneelta”. Miltä masentuneen pitää näyttää? Pitäisikö olla likainen ja haiseva, puseron rinnuksilla viikon ruokalista? Pitäisikö itkeä tihrustaa tai örähdellä synkästi? Vaatimus, että pitäisi olla jotenkin masentuneen näköinen tai oloinen, on järkyttävän kohtuuton. Ei diabeetikoita, MS-, sydän- tai reumapotilaitakaan vaadita olemaan tietyn näköinen.
Koska masennusta vähätellään ja yhä pelätään, siihen sairastunut saa tuskin lainkaan ymmärrystä ja empatiaa. Silloin ei jaksa eikä pysty hakemaan apua, jota ehdottomasti tarvitsee. Kuoleman varjon laaksosta ei pääse pois yksin, vaan rinnalle tarvitaan ammattilaisia taluttamaan ja läheisiä kannustamaan.
Hyvän hoidon ansiosta olen jo elämänhaluinen ja työkykyinen toipilas. Toivon hartaasti, että Vesa ja kaikki muutkin masennukseen sairastuneet saavat yhtä hyvää hoitoa ja pääsevät taas elämän syrjään kiinni. Kaikkea hyvää teille, kanssakulkijani!