– Tässä on nyt edessä uuteen totuttelua, tuumaa Matti Toppila hymyillen istahtaessaan Siikajoen kunnanvirastolla sijaitsevan työpisteensä ääreen.
Kunnanvirastosta tuli Toppilan työpaikka jo puoli vuotta sitten, kun hänet valittiin Ruukin vuokratalot Oy:n toimitusjohtajaksi. Nyt edessä on uusi aluevaltaus, sillä ensi viikolla mies siirtyy myös Ruukin Yrityspuisto Oy:n toimitusjohtajaksi. Toppila paiskautui uuden eteen nopealla aikataululla.
– Huomasin pari viikkoa sitten, että Yrityspuistossa on järjestelyt käynnissä. Ilmaisin, että voisin olla halukas tehtävään ja pian olinkin työhaastattelussa, hän kertaa.
Tällä hetkellä meneillään on tutustumis- ja perehdyttämisvaihe. Työt uudessa tehtävässä alkavat virallisesti ensi maanantaista lähtien.
Lue lisää Matista 10.3. Siikajokilaaksosta