Siikalatvan kunnan sosiaali- ja terveyspalveluja koskevat yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Palvelut tammikuusta lähtien tuottaneelta Mehiläiseltä odotellaan ratkaisua reilun viikon sisällä.
– Ratkaisuja arvioidaan tämän ja ensi viikon aikana neuvotteluissa esiin nousseiden näkökohtien ja esitysten pohjalta. Vielä voi tulla tarpeita tarkennettaville taustatiedoille, kertoo Mehiläisen palvelujohtaja Lasse Männistö.
Työntekijöiden puolelta tulleita toimintojen uudistamisesityksiä Männistö pitää erittäin arvokkaina. Hän enteilee niiden vaikuttavan lopputulokseen positiivisesti.
– Oman näkemykseni mukaan alkuperäisestä arviosta on tultu alaspäin. Eli irtisanomisten kautta päättyvien työsuhteiden määrä tulee selvästi alenemaan suhteessa alkuperäiseen arvioon.
Männistö kiittelee henkilöstöä rakentavassa ja hyvässä hengessä käydystä vuoropuhelusta ikävästä yt-tilanteesta huolimatta.
– Meillä on Sikalatvalla todella osaava joukkue, joka tekee hienoa työtä. Se on tosi arvokasta tällaisissa haastavissa tilanteissa, kun kustannustehokkuutta etsitään.
Yt-neuvottelujen piirissä on ollut noin kaksi kolmasosaa henkilöstöstä. Ulkopuolella ovat kotihoito, ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevien potilaiden hoitotiimit, laboratorio ja röntgen, kehitysvammaisten asumispalveluyksiköt, tukikeskus ja lähes kaikki sosiaali- ja perhetyötä tekevät sekä siivous.