Harkitsen vakavasti some-tilieni sulkemista. Niiden perusteella maa on yksinkertaisesti sekaisin. On Dellingeriä, Jalosta, fasismia, kommunismia. On sovinismia, feminismiä, ilmastodenialismia, whataboutismia ja kaikkea. Istia ja Ismia toisensa perään, ja usko ihmiseen horjuu tänään enemmän kuin eilen, mutta vähemmän kuin huomenna.
Mikä ihme meitä tai heitä vaivaa?
Kaikkialla on vihaa ja katkeruutta. Tai ainakin minulle tilanne näyttäytyy tuollaisena. Seuraan mielestäni fiksua sakkia twitterissä, mutta kaikkialla riidellään. Omat saavat sanoa vaikka mitä, mutta vastapuolen pienimmätkin lausunnot harjataan sekä riveiltä että rivien väleistä. Eikä rivien välejäkään ole viime aikoina tarvinnut enää tulkita, sillä retoriikka on muuttunut sellaiseksi, ettei tulkinnan varaa ole jäänyt. Puheet ovat muuttuneet aina vain rajummaksi. Jopa väkivallalla fantasioidaan oikealla ja vasemmalla.
Toisinaan olen kirjoittanut siitä ja välillä yritän keskustella aiheesta sekä kotona että kavereiden kanssa. Moni ystävistäni ei ole välttämättä joutanut syventymään siihen kaikkeen mitä tuolla jossain on meneillään. Paras tilanne on heillä, jotka elävät somekatveessa tai muuten vain pimennossa kaikelta.
Viime viikolla totesin pitkäaikaiselle ystävälleni, että perusturvallisuuden tunteeni horjahtelee, koska en ole enää täysin varma mitä käynnissä olevasta vihanlietsonnasta vielä seuraa. Kaverini hymyili minulle ja piti ajatusta hölmönä. Hän ei ollut törmännyt asiaan omassa arjessaan lainkaan.
Tuon lounaspöydässä käydyn keskustelun jälkeen aloin ajatella, että onko minunkaan pakko. Jos jotain alkaa, tuskin voin sitä yksin estää. Ellei ala, kourii vatsani epämukavasti siitä huolimatta.
Sosiaalisessa mediassa hämmennetään jatkuvasti niin sakeita keittoja, ettei omaa lusikkaa tule mieleenkään sekaan työntää. Olen siis tyytynyt enimmäkseen seuraamaan taustalla mistä tällä kertaa riidellään. Nyt ollaan siis pisteessä, etten välttämättä jaksa enää edes seurata. Tai en halua, koska pelkkä katselukin vaikuttaa minuun negatiivisesti.
Tämän viikon olen ollut talvilomalla. Toivottavasti enimmäkseen pois sosiaalisesta mediasta.
Tätä kirjoittaessa ikkunasta näkyy aurinkoinen talvimaisema ja jäätyvä kanava. Veri vetäisi ulos, mutta työt ennen huveja. Seisova vesi ja koivujen varjot rauhoittavat. Ymmärrän, että elämässäni on monta asiaa todella hyvin. On ikkuna mistä katsella ulos. On puoliso ja kaksi tervettä muksua. On pientalo ja katto pään päällä. Pankki sen vielä enimmäkseen omistaa, mutta perheeni siellä saa asua. Miljoona tilillä auttaisi moneen asiaan, mutta mitään ei varsinaisesti puutu. Monella on asiat paremmin, mutta väitän, että tällä pallolla elää iso joukko ihmisiä, jotka vaihtaisi milloin vain, ilman epäröintiä osia kanssani tai kanssasi.
Ilon aiheita on paljon, eikä niitä tarvitse kaivaa edes kovin syvältä mielen syövereistä. Taidanpa keskittyisiä lähiaikoina enemmän niihin.