Maailma ympärillä näyttää synkältä. Säästöjä, mullistusta, vihapuhetta, Trumpia, terroristeja, sotaa ja kuolemaa. En jaksa tällaista maailmaa, siksi vetäisen verhot kiinni, pistän oven lukkoon ja keitän kahvit.
Jotta yli myllertävää mediatulvaa jaksaisi, on saatava arkeen pientä, kotoista ja hellää ylellisyyttä. Tarvitaan tauko, lämmin huopa, pehmeä sohvannurkka ja kupillinen tuoksuvaa hörpittävää.
Aamulla ei pääse käyntiin ennen kuin on saanut sisuksiinsa piristävää kahvia. Päiväkahvi pitää koneiston toiminnassa ja iltakahvi rentouttaa.
Erityisen raskaan päivän jälkeen tarvitaan väsykahvit ja saunan päälle turautetaan saunakahvit. Häissä, syntymäpäivillä ja muissa kekkereissä tarjotaan juhlakahvit. Hautajaisten surukahvit antavat lämmintä lohdutusta menetyksen keskelle.
Ennen kaikkea kahvi yhdistää. Kahvipöydässä puhutaan ja kuunnellaan, avataan sydäntä ja parannetaan maailmaa. Kahvin avulla rakentuu siltoja ihmisestä toiseen, vaikka saman pöydän ääressä istuvat olisivat tuiki tuntemattomia.
Hienotunteiset suomalaiset eivät halua pilata tuntemattoman rentoa kahvihetkeä väkinäisellä jutustelulla. Ei sanoja tarvita, tyytyväinen huokaus samanlaisen kahvikupin ääressä riittää. Olipas mukava käydä kahvilla.
Ruotsiin ensimmäinen kahvilaiva rantautui tiettävästi 1685 ja siitä alkoi ryystäminen. Kun tuoksuva, piristävä ja lohduttava juoma saapui Suomeen, se oli heti kuin kotonaan. Ja ihmekös tuo, pimeän talven ja ankeiden vuodenaikojen kurittama kansa tarvitsee kahvia jo hengenpitimikseen.
Kuninkaitten mielestä alamaiset joivat kahvia ihan liikaa, ja se oli pannassa moneen otteeseen. Lopulta Kustaa IV Aadolf antoi periksi vuonna 1802: ”Koska te, minun alamaiseni, olette sellaisia lurjuksia, ettette voi tulla toimeen ilman kahvia, niin tahdon sallia tämän juoman käyttämisen toistaiseksi.”
Oikein oivallettu, Kustaa.