Jahtikausi on alkamassa, patruunakauppa käy ja kahluusaappaita ostellaan. Mitenkä lienee kesä mennyt ampumaharjoittelun suhteen?
Metsästäjäksi ei synnytä. Ei lahjakas viulistikaan nouse huipulle ilman harjoitusta.
Suomen Metsästäjäliitto on tarjonnut mahdollisuutta yhdessä riistakeskuksen kanssa, ainakin uusille metsästäjille opetella ampumisen perusasioita. Liitto on kouluttanut kouluttajia ympäri Suomea ja jokunen kurssi löytyy Oulun alueeltakin?
Metsästäjäkunnan rakenne on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti. Passiketjut harvenevat mutta tilalle ei astu oman perheen lapsi. Ei ole isää joka opettaisi, veisi metsään ja radalle.
Uusi metsästäjä löytyy nyt etelän taajamista, akateeminen vuosien opiskelulla hankittu tutkinto plakkarissa. Hyväpalkkainen työ mahdollistaa uusien harrastusten kokeilemisen. Kun golf on koettu ja maailmaa kierretty – siten voi astua metsästäjien armoitettuun joukkoon.
Tutkinto, poliisin pällitesti ja ostolupa kädessä asekaupoille. Netin keskustelupalstojen uppoviisaat ohjeet mielessä metsän tai kaislikon reunaan istumaan uudelle camopilkkijakkaralle. Rahalla saa ja maasturilla pääsee.
Metsästäjillä on suurin vastuu oman harrastuksensa tulevaisuudesta. Metsästäjät on joukkona yhtä vahva kuin on sen heikoin lenkki. Ja se lenkki on nykyisin luvattoman heikko.
Suurimpana ongelmana koen heikon lajitunnistamisen. Lintujen tunnistaminen eri vuodenaikoina, eri kehitysvaiheissa on vaikeaa. Mikä on nuori naaras, mikä uros? Entä laji.
Valaistusolosuhteet muuttuvat, hämärässä kaikki näyttää erilaiselta. Siis parhaaseen jahtiaikaan, aamulla ja illalla.
Mieleeni on jäänyt kuva jostakin vuosientakaisesta lehtiuutisesta, jossa toimittaja jututti sorsastajaa saaliinsa kanssa. Joukossa oli rauhoitettukin lintu. Taisi olla toimittajan ja kuvaajan tietoinen valinta. Some-aikana näistä nousee suunnaton some-kohu, joku vie ”jutun” aina poliisille. Iltapäivälehdet repivät otsikoita. Maine ryvettyy yhdestäkin jutusta.
Entä kun oli kuuma aurinkoinen päivä ja linnut lensivät korkealla, ”unamiestenkin” tavoittamattomissa ja nyt pimeän jo hiipiessä minullekin tulee tilaisuus?
Kun en ole varma ja saalis on liian kaukana - jätän ampumatta. Ei se miestä pilaa ja mainetta vie. Lajitunnistusta voi ja pitää harjoitella läpi vuoden. Koiraa voi rihmassa pitäen lenkittää rannoilla ja kiikaroida lintuja.
Ammunnan perusasiat voi opetella vaikkapa metsästysammunnan ABC-kurssilla, joita Metsästäjäliitto järjestää. On siellä kokeneemmalle harrastajallekin opittavaa. Vaikka kiikaritähtäimen säätämisestä. Asiat palautuvat mieleen paremmin. Ainakin minulta jotkut jutut tuppaavat vuoden mittaan unohtumaan.
Onnistunut riistalaukaus on hieno kokemus ja saaliin saaminen samoin. Saaliin oikea käsittely luonnossa ja sen hyödyntäminen kuuluu jokaisen metsästäjän osaamiskirjoon. Kotona saa paremman vastaanoton, jos sorsat tuo patavalmiina keittiöön ja vallankin jos vielä ne laittaa perheelle herkulliseksi ateriaksi.
Ja kaveria ja kaverin saamaa saalista saa vilpittömin mielin kehua.
Kirjoittaja on ruukkilainen kolumnisti