Kolumni

Mikään ei muutu

Juhani Tamminen otti eräässä tärkeässä ottelussa aikalisän, jossa hän keskittyi toistamaan otsikon lausetta. Viesti on tulkittavissa niin, että kun peliin on laadittu strategia ja homma toimii sen mukaan, ei ole tarvetta muutokselle. Pää on pidettävä kylmänä ja jatkettava sovitun ja tulosta tuottavan pelistrategian toteuttamista. Lieneekö aikalisä otettu juuri sen takia, että pelistrategiasta poikkeamista ja turhaa hätäilyä oli havaittavissa.

Miten lausahdusta tulisi tulkita ja soveltaa kuntamme ja yritystemme toiminnassa? Ensimmäinen tulkinta voidaan tehdä positiivisuuden kautta. Kun kunnan tai yrityksen strategia, suunnitelmat ja prosessit toimivat, voimme muistuttaa itseämme lausahduksella ”mikään ei muutu”. Pieniin poikkeamiin, ongelmiin ja hetkellistä muutostarvetta osoittaviin pistehavaintoihin ei kannata lähteä voimakkaasti reagoimaan ja tekemään vääränlaisia johtopäätöksiä. Ne tulee laittaa ”kohinan” piikkiin. Turha vääriin asioihin reagointi ja selvittely polttaa aikaa ja energiaa tärkeämmältä tekemiseltä.

Maanantain valtuustossa vahvistettu Pyhännän kunnan tilinpäätös vuodelta 2017 oli jälleen ylijäämäinen ja suorastaan erinomainen. Olemme onnistuneet hilaamaan veroäyrimme maakunnan alhaisimmaksi ja työpaikkaomavaraisuutemme valtakunnan kärkikastiin. Pyhännän päättäjiä on syytä muistuttaa, että minkään ei tarvitse muuttua ainakaan seuraavissa asioissa: kuntamme kyky joustavasti ja nopeasti vastata yritysten toimitila ja muihin tarpeisiin, kyky puhaltaa yhteen hiileen ja keskittyä syyttelyn sijasta rakentavaan ratkaisujen etsimiseen sekä perinne hoitaa taloutta vastuullisella otteella.

Toisenlaisen tulkinnan mukaan periaate ”mikään ei muutu” ei kestä kriittistä tarkastelua. Tätä linjaa kuvaa parhaiten kliseinenkin lause ”vain muutos on pysyvää”. Jos emme kykene muuttumaan yrityksissä ja kunnassamme ympäröivän maailman tarpeiden ja vaatimusten mukaisesti, alkaa näivettymisen kierre. Pyhännän kunta on pystynyt muuttumaan vuosien varrella vaatimusten mukaan ja vastannut ketterästi vastaan tulleisiin tarpeisiin. Uusi päiväkoti ja sen liittäminen koulun yhteyteen toimii tästä hyvänä esimerkkinä. Näin tulee olla myös tulevaisuudessa. Meidän on pystyttävä hoitamaan palvelut tehokkaasti ja laadukkaasti.

Samaa pysyvää muutosta elävät todeksi Pyhännällä toimivat yritykset ja niiden henkilökunta. Ilokseni olen huomannut, että Pyhännän suurimmat työllistäjät kasvavat jatkuvasti ja vieläpä kannattavasti. Yrityksissä on varmasti sisäistetty tiedemies Einsteinin aikaansaama määritelmä: ”Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia”. Jotta kasvu- ja tuloskehitys olisi jatkossakin positiivista, on syytä kuitenkin muistuttaa, että toimivien käytänteiden ja prosessien osalta ”mikään ei muutu”. Aurinkoista kesää!

kunnanvaltuuston jäsen, Pyhäntä