Mökillä ollessa voin istua puulaatikon päällä, sytytellä tulet hellaan ja katsella tuvan ikkunasta avautuvaa maisemaa. Peltoa, muutama harmaa lato, autio tila ja kauempana häämöttävää metsää. Sitä maisemaa katsellessa tunnen kiintymystä paikkaan, missä mökkimme sijaitsee.
Moni on kysynyt, onko vapaa-ajan kotimme lähellä vesistöä. Se tuntuu olevan suomalaiselle tärkeä asia – kesäkoti järven rannalla. Vastaukseni kysyjälle on, ettei ole. Joki kyllä virtaa kylällä, mutta kesäisin se on melko vähävetinen, puron kaltainen. Vaikka olen asunut lapsuuteni joen läheisyydessä, en silti osaa kaivata sellaista kotini tai mökkini kupeeseen. Meri on minulle merkityksellisempi, mutta etäinen asia silti. Mökiltämme näkee maantielle sekä kyläteille, ja muutaman talon asukkaat ovat naapurustona.
Maisema muuttuu vuodenaikojen mukaan ja erilaisia vaiheita on ilo seurata. Peltoläikät ovat lumesta valkoiset pitkän talven. Kun seuraavan kerran suuntaamme mökkipihaan, kevät on jo todennäköisesti pitkällä. Jotta viljelijät pääsevät pelloilleen ja minä haravoimaan sekä laittamaan ensimmäisiä orvokkeja, tarvitaan kuitenkin vielä monta aurinkoista päivää. Mökkipihassa, samoin kuin kotona, on mukava pitkin vuotta seurata lintujen elämää. Keväällä pesän rakennusta, viivähtämistä puiden oksilla. Linnut kiehtovat, mutta niiden tunnistamiseen liittyen minulla on vielä paljon oppimista.
Mökkimaisema tuntuu rakkaalta, koska sieltä on muistoja pitkältä ajalta. Luonnon kasvukausi ja maaseudun toukotyöt ovat tuttuja ilmiöitä, silti niiden katselemiseen ja ihmettelyyn ei tunnu kyllästyvän. Olipa sitten pakkasta tai kevätsadetta, maisemassa on kauneutta, minkä kuvaamiseen eivät sanat edes aina riitä. Kotona voin katsella metsämaisemaa ja suunnitella seuraavaa mökkireissua.
Avaan ikkunan, hieman raolleen
tuoksuu sulava lumi,
jokin lintu kuulostaa keväältä
räystäältä vesipisarat,
tänään jo vähän lämpöä ilmassa.
Tässä maisemassa -sarjassa kirjoitan tuntemuksista, kokemuksista ja haaveista erilaisten maisemien äärellä.