Lukijalta
Mielipide

Muistelma hevosesta

Nimeni on Juhani Karppinen. Olen syntynyt 20.11.1938.

Ollessani 16 vuotias isäni osti hevosen Naapurin Isännältä. Se oli 8 vuotias Ruuna ja oli tosi hyvä työhevonen 16 vuoden ajan. Tällä matkalla sattui yhtä ja toista mutta yksi tapahtuma on erikoisesti jäänyt mieleeni.

Oli talvi 1959. olin savotassa Pyhännän Pitkälläkankaalla Valtion metsässä ja Savotta kesti useita viikkoja. Vihdoin tuli kotialähdön aika mutta minulta oli loppunut hevosen eväsjauhot. Kämppäukko Väänänen lähti kauppa asioille ja pyysin häntä ostamaan jauhosäkin ja hän toi sen. Syöttelin Ruunaa sen yön yli että jaksaa mennä kotia.

Aamulla lähdimme ajelemaan. Kaksi Kärsämäen hevosta oli mukana. Saavuimme Pyhännän Kirkolle ja pysähdyimme paikallisen Kahvilan pihalle mennäksemme kahville. Laitoin Ruunalle heiniä eteen ja panin leivänpaloja heinien päälle. Kun tulin ulos huomasin että hevonen ei ollut syönyt niitä leivänpaloja enkä aavistanut mitä oli tulossa.

Ajettuani muutaman kilometrin Piippolan suuntaan huomasin että hevonen alkoi hikoamaan. Käveli ja hölkkäsi pää alhaalla. Kivijärven Kankaan kohdalla oli vesilähde. Pysäytin hevosen että tarjoan sille vettä mutta se ei onnistunut sillä Ruuna oisi ruvennut maata siinä tiellä. Silloin tajusin että nyt Ruuna ei ole kunnossa.

Tiesin että matkan varrella on Kokon Talo jonka Isäntä Uuno Luttinen on hevosista tietävä. Oli ollut Sodassakin Eläinlääkärin apulaisena. Matkaa oli vielä jäljellä 7-8km. Se tuntui pitkältä sillä Ruunaa piti käskeä koko ajan olemaan liikkeessä.

Vihdoin tulimme Kokon Talon pihalle. Riisuin Hevosen valjaista ja Ruuna löi heti makuulle. Minä komensin sen ylös. Näki heti että sillä oli kipuja. Se väänsi itsensä ihan kaksinkerroin oikealle kyljelle. Kokon Isäntä ei ollut kotona. Oli mennyt heiniä hakemaan.

Tuli hän sitten jonkun ajan kuluttua. Hän kuunteli Hevosen vatsaa, painoi korvansa sen kylkeen. Hän kävi hakemassa Peräruiskekannun jossa oli vesiletku. Sanoi minulle että Muurikassa on haaleaa vettä. Hän laittoi letkun Ruunan peräaukkoon ja minä rupesin täyttämään vesikannua.

Vettä laitettiin aika paljon. Ruuna alkoi rauhoittumaan. Laitoin Hevosen aisoihin ja kävin ajamassa Maantiellä mutta ei Hevonen vielä ollut hyvä. Laitoimme lisää vettä ja sitten alkoi Ruuna rauhoittuun, hamusi jo heiniäkin.

Niin pääsin jatkamaan kotimatkaa. Kiittelin Isäntää avusta sillä hän pelasti Hevosen. Tällainen tarina se jonka muistan aina. Ne jauhot oli ihan homeisia.