Sanaton suru laskeutui perheeseemme 12. joulukuuta. Rakas aviomies, isä, pappa ja isopappa Leevi Korkala nukkui ikiuneen useamman läheisen läsnä ollessa Rantsilan vuodeosastolla.
Meillä oli kaksitoista päivää aikaa tehdä luopumistyötä, mutta silti niin paljon jäi sanomatta.
Isä syntyi 24.10.1931 Mankilassa. Toistasataa vuotta suvun hallussa ollut tila siirtyi Leevin haltuun hänen ollessaan alle 30-vuotias. Vielä viljelijänä ollessaankin hän kuskasi traktorilla kyläläisten maitoja meijeriin. Maanviljelijänä hän näki maatalouden koneellistumisen ja kehittymisen aina hevosvetoisilla työkaluilla työskentelystä nykyaikaisiin koneisiin. Hän arvosti suuresti kotikylällään voimissa ollutta talkoohenkeä ja koneyhteistyötä, joka mahdollisti sen, ettei jokaista laitetta tarvinnut hankkia tilalle.
Maatilan isännyyden rinnalla isällä oli aikaa yhteistenasioiden hoitamiselle. Kiivaimpina työvuosina hoidettavana oli monenlaista luottamustointa alkaen kunnanvaltuuston jäsenyydestä. Hän istui myös Rantsilan Osuusmeijerin hallituksessa, maatalouslautakunnassa, toimi maataloustuottajissa piirimiehenä ja keskustapuolueen Rantsilan osaston puheenjohtajana.
Raija oli vain 17-vuotias, kun Leevi hurmasi hänet. Yhteistä taivalta saatiin kulkea 63 vuotta. Perhettä siunattiin viidellä pojalla ja kolmella tyttärellä. Viiden pojan syntymän jälkeen perheeseen toivottiin yhä tyttäriä. Asia järjestyi, kun kaksi leikki-ikäistä kasvattityttöä muutti Korkalaan. Kuinka ollakaan, pian perheen kasvettua seitsenlapsiseksi, syntyi vielä kolmas tytär.
Surukin on koetellut isää. Surusta jonka lapsenlapsen ja muutamaa vuotta myöhemmin kasvattitytön kuolema aiheutti, oli vain päästävä eteenpäin. Suuri koettelemus oli isälle 1980-luvun lopulla konetöissä sattunut työtapaturma joka vei oikeakätiseltä mieheltä käyttökäden sormet peukaloa lukuun ottamatta. Sitkeänä miehenä isä kehitti konstit, joiden avulla pystyi jatkamaan vielä vuosia maanviljelijänä.
Tilaa ja rakkautta oli myös muille kuin omille lapsille. Mummona ja pappana olo omaa perhettä laajemmalle piirille jatkui kirkolla asuessa ja voimavaroja oli myös erityistä tukea tarvitsevien lasten hoitamiseen. Eläkepäivien koti rakennettiin Rantsilan kirkolle 1990-luvun alussa. Jo Mankilankylässä ollessa perhe toimi sijais- ja lomaperheenä muun muassa kaupungista maalle lomalle kaipaaville lapsille.
Isä selätti syövän, mutta vuosia sitten matkakumppaniksi tullut keuhkosairaus vei vähitellen voimat niin, että vaimosta tuli omaishoitaja. Isä kyseli usein, kuinka vaimo jaksaa hoitaa häntä. Vastausta ei tarvinnut miettiä, koska rakkaus sitoi avioparin yhteen.
Isä oli aina niin tyytyväinen, vaikka oli kipuja, eikä hän saanut nukuttua öisin. Isä oli elämänhaluinen ja toiveikas viimeiseen asti, vaikka sairaus uuvutti ja voimat olivat vähissä. Isän toive siitä, ettei hän joutuisi pitkäksi aikaa laitoshoitoon toteutui. Meille jälkeen jääneille jäi levollinen mieli, ettei hän ollut viimeisinä päivinään hetkeäkään yksin ja sai nukkua ikiuneen rakkaiden ympäröimänä.