Hanhikiven ydinvoimalahankkeeseen mukaan haluavien yrittäjien tulee olla silmä tarkkana, sillä loppuvuoden aikana urakkakilpailutukseen on tulossa useita hankkeita. Lähiaikoina pääurakoitsija Titan-2 avaa kahden betoniaseman rakentamisen ja betonitoimitusten kilpailutukset.
Ennen vuoden vaihdetta haetaan maanrakennusurakoitsijoita kaivamaan reaktori- ja turbiinirakennusten perustuskuoppaa sekä jäteaseman, 4 000 hengen sosiaalitilojen ja 500 henkilön toimistotilojen rakentajaa sekä aliurakoitsijoiden alueen vesi-, viemäri- ja sähköurakoitsijaa. Alueelle tarvitaan myös hallien, varastojen ja jätteenkäsittelypisteiden rakentajia.
Ensi vuoden puolella Titan-2 kilpailuttaa varasto- ja tuotantorakennusten rakennusurakat, sataman ruoppaus, sekä jäähdytysvesitunneleitten räjäytys- ja louhintaurakat. Ruoppaus on tarkoitus aloittaa jo ensi syksynä.
Ensi vuonna on kilpailutuksessa 1 000 hengen majoitustilojen sekä ruokalan rakentaminen. Ruokalassa tulee aterioimaan noin 4 000 henkilöä vuorokaudessa.
– Seuraavien kahden ja puolen vuoden aikana nousee kaikki ydinvoimalasaarekkeen rakentamiseen tarvittavat tilat, kertoi rakentamispäällikkö Veikko Huotari Titan-2:sta.
Varsinaisen voimala-alueen maanrakennusurakka on alkuvuoden kilpailutuskalenterissa.
Lue koko uutinen 20.10. Siikajokilaaksosta