Mukin jul­kis­tus avasi tai­de­ke­sän

Viime vuonna 60 vuotta täyttänyt Rantsila-seura aloitti uuden toimintakesän julkaisujuhlalla.

Ganander-talon kesän 2015 taidenäyttelyn avajaisten kohokohta oli Rantsila-mukin julkistaminen. Taiteilija Tero Mäkelä paljasti kuvittamansa mukin liinan alta Rantsila-seuran sihteerin Eija Tuomaalan pidellessä tarjotinta. Taustalla Rantsila-seuran puheenjohtaja Airi Juntunen. Vanamo-kuoro lauloi kauniisti Kaisu Boutellierin johtamana ja säestämänä kolme kesäistä laulua. Taustalla Johanna Pétursdottirin teos Omakuva. Ganander-talon tämän kesän taiteilijoihin kuuluvat oululainen Johanna Pétursdottir ja raahelainen Tuija Rajamäki. Taustalla rovaniemeläisen Heidi Hämäläisen taulu: Kauppayhtiö kello 4:30. Tero Mäkelän taide tuo arjen lähelle. Hymyn huulille nostaa Väsynyt vaimo-teos. Taulu on ranttisen taiteilijan uutta tuotantoa ja tehty löytötavaroista. Lasiputkista tehty Himmeli, sulatus- ja hiekkapuhallustyönä tehdyt Unilaivat ja keramiikkavaluiset Raahe-koirat kuvastavat Raahen Taitopajassa työskentelevän Tuija Rajamäen taidetta.
Ganander-talon kesän 2015 taidenäyttelyn avajaisten kohokohta oli Rantsila-mukin julkistaminen. Taiteilija Tero Mäkelä paljasti kuvittamansa mukin liinan alta Rantsila-seuran sihteerin Eija Tuomaalan pidellessä tarjotinta. Taustalla Rantsila-seuran puheenjohtaja Airi Juntunen.
Ganander-talon kesän 2015 taidenäyttelyn avajaisten kohokohta oli Rantsila-mukin julkistaminen. Taiteilija Tero Mäkelä paljasti kuvittamansa mukin liinan alta Rantsila-seuran sihteerin Eija Tuomaalan pidellessä tarjotinta. Taustalla Rantsila-seuran puheenjohtaja Airi Juntunen.
Kuva: Sari Junnonaho

Siikalatva/Rantsila Juhlavuotta ei juhlittu näyttävästi, vaan käytettiin energiaa uuden vuosikymmenen alkajaisiksi juhlavuoden kunniaksi Rantsila-mukin ideoimiseen.

Ajatus Rantsila-mukista oli kirjattu yhdistyksen pöytäkirjoihin jo muutamaa vuotta aiemmin. Viime talven aikana Rantsila-kahvikupin rinnalle toivottu muki jalostui seuran sihteeri Eija Tuomaalan tekemästä kauniista Rantsilan raittihahmotelmasta oikeaksi kuvitukseksi taiteilija Tero Mäkelän piirtämänä.

Mäkelä otti ajatuksen raitin mukiin kuvaamisesta kiinnostuneena vastaan eikä hänelläkään tullut mieleen parempaa aiheideaa kuin ranttista, vanhaa, kulttuurihistoriallisesti arvokasta kokonaisuutta kuvaava kuvitus.

Mukin aihe pidettiin visusti salassa julkaisuhetkeen saakka. Ensimmäistä kertaa käyttöesineeseen kuvitustyön tehnyt Tero Mäkelä muistutti, ettei piirros ihan karttana käy.

Siihen on kuvattu yhä olemassa olevia rakennuksia kahta puolen tienvartta lähtien Mälliseltä ja päätyen Ganander-talolle.

Taiteellista vapautta löytyy kuvasta muun muassa niin, että talojen välissä polveilee soratie ja rantaniityillä käyskentelee karjaa.

Siinä määrin erikoinen käyttöesine Rantsila-muki on, että Arabia on pyytänyt luvan saada käyttää mukin kuvaa ja esittelytekstiä Fiskarsin tehtaitten erityismukikuvastossa.

Rantsila-muki on Arabian Teema-astiastoa. Mukia myydään näyttelykesän ajan Ganander-talolla Rantsila-seuran hyväksi.

Ovet ovat jälleen avoinna Ganander-talolla elokuun toiseen päivään saakka, lukuunottamatta maanantaipäiviä ja juhannusta.Taiteilijoina ovat tänä kesänä Johanna Pétursdottir, Tuija Rajamäki, Heidi Hämäläinen ja Tero Mäkelä.

Oululainen Johanna Pétursdottir esitteli itsensä muotokuvataiteilijana.

– Kasvothan kiinnostaa kaikkia ihmisiä. Itselle näköisyyttä tärkeämpää on saada tunne esille, kuvaili Johanna Pétursdottir ja tarkensi, että hänelle maalatessa tärkeää on saada esille kasvoihin liittyvä tunne.

Maalaaminen on hänelle hyvin tunteellinen kokemus. Hän on antanutkin kesänäyttelynsä nimeksi Tunnekuvia.

Pétursdottir esitteli myös ystävänsä, rovaniemeläisen Heidi Hämäläisen työt. Hämäläinen oli estynyt osallistumaan tilaisuuteen.

Johanna kertoi, kuinka Heidi oli saanut huonojen valokuvien katselun pohjalta idean tehdä niistä maalauksia.

Teoksissa seikkailevat Heidin kaverit Rovaniemellä.

Sekä Johanna Pétursdottirin että Heidi Hämäläisen näyttelytyöt ovat akryylimaalauksia.

Raahen Taitopajassa taidetta luova Tuija Rajamäki paljasti olevansa paljasjalakanen raahelainen.

Hän on sukeltanut lasin maailmaan ja tekee sekä lasin sulatusta, hiekkapuhallusta että himmeleitä.

– Kaikki perinteet kiinnostaa kuten himmelit. Rantsilaan toin mukanani muutaman lasihimmelin, kertoi Tuija Rajamäki.

Rantsilalainen Tero Mäkelä kuvaili hänellä yläkerran näyttelytilassa olevan esillä kahdenlaista tavaraa.

Nähtävillä on uudempia piirustuksia jotka on tehty siveltimellä sekä pullotusseilla ja osa töistä on vanhempaa tuotantoa jotka on tehty vanhoista romuista.

Mainos
Siikajokilaakson pelit

Pelaa Siikajokilaakson digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä