Kun kolmetoista vuotta sitten palasin takaisin kotiseudulle, oli muuttoon monta hyvää syytä. Elämä kerrostalossa, kaupunkiympäristössä ei vain ollut minun juttuni. Muistan tunteen, kun paluun jälkeen olin ja ihmettelin. Hiekkatien tuoksu, tilaa elää. Sain vuokralle samaan hintaan kaksion saunalla kuin aiemmin yksiön.
Asiat, mitä kaipasin kaupungissa ollessani, ovat yhä minulle tärkeitä maalla asumisessa.
Suunnitellessani teemaa kolumnikirjoittelulleni Siikajokilaaksossa, päätin pohtia teksteissäni kotiseutuni kauneutta. Niitä näkökulmia, mikä täällä on hyvää. Muutoksen tuulet ovat Siikalatvalla puhaltaneet, ja luonnollisesti niin on jatkossakin. Haluan kertoa asioista, mitkä olen huomannut myötätuulessa. Silloin, kun pyöräilee tutulla tiellä, heilauttaa kättä hyvänpäiväntutulle, ja hän hymyilee vastaan.
Sillä suuri ilon aiheeni on yhä, kun menen kauppaan tai kampaajalle, tuttuus. Voin jutella, minut tunnetaan, ja saan jakaa päivän mietteitä. Samaa arvostan paikallisen koulun osalta. Pienessä kyläkoulussa henkilökunta tulee yleensä helposti tutuksi ja lapset tietävät toisensa nimeltä.
Olen saanut kohdata myönteistä koko kylä kasvattaa -asennetta ja silloin aikuiset voivat yhdessä esimerkiksi ratkoa lasten välillä olevia hankalia tilanteita.
Olen lapsuuden ja nuoruuden aikana saanut myös kokemuksen siitä, kuinka kylän eri-ikäiset asukkaat tekevät yhteistyötä ja viettävät aikaa saman harrastuksen parissa. Kaupungissa en sellaista yhteisöllisyyttä tavoittanut. Täällä maalaiskylässä tunnistan usein vastaantulijan, naapurit ovat tuttuja. Minulle se merkitsee jonkinasteista turvallisuuden tunnetta, huolenpitoa ja kohtaamisten mahdollisuutta.
Juoruilla ja arvailuilla on ihmisten keskuudessa sijansa, lienee osa ihmisluonnetta. Kerrostalossa olin yksi kymmenistä asukkaista. Tällä kylällä minut tunnetaan koko nimeltä ja liitetään läheisiini.
Ihan tässä lähellä on niin paljon näkemistä, että harvoin kaipaan täältä kauas. Mutta on hyvä käydä katsomassa mäkisempiä maastoja niin peltoaukeat voivat tuntua kovin kotoisalta. Opiskeluaikana istuin pitkän matkaa linja-autossa ja katselin ikkunasta. Männyt, tasaiset maastot, taloja harvakseltaan. Silloin, tiesin tulleeni tuttuun maisemaan.
Onneksi sain silloin ymmärrystä osakseni ja valmistuin etäopiskelun kautta ammattiin. Täällä olen työssä, ja kanssakulkijoilta saanut vastaanottaa lisäoppia kulttuurin saralta. Sellaista toivon tulevaankin.