Täytyy tunnustaa: Talvi pääsi yllättämään housut kintuissa.
Vaikka ilmastonmuutos ja lauhat syksyt huolestuttavat, niin silti viime viikolla itsekkään tyytyväisenä seurasin säätiedotuksia. Ei tule lunta eikä pakkasta, hyvä, ei tarvitse ajatella auton renkaitten vaihtamista – se riesa kun tulee alvariinsa vastaan. Mutta yhtenä aamuna, taisi olla torstai, olikin maa kauniin valkoisena. Voihan voi!
Tulkoon syys ja talvi, ne kyllä kestetään ja ajellaan varovasti kesärenkailla, tuumin. Sulaa tämä lumi kuitenkin. Pihahommat ovat kesken, eikä talvi tule ennen kuin olen saanut kaikki kukkasipulit penkkiin ja paleltuneet kesäkukat kompostoitumaan, luotin. Uskoani vahvistivat iltapäivälehtien otsikot, jotka lohduttavasti kailottivat tulevaa lämpöaaltoa. Samaa kertoivat älyaparaatin sääennusteet.
Niinpä eilen keskiviikkoaamuna kuuntelin hyvilläni vesisateen ropinaa. Sain sittenkin lisää aikaa rengaspuolelle, luulin.
Totuus valkeni, kun astuin ovesta ulos ja olin lentää kuperkeikan heti portaalla. Koiran aamukävely hissuteltiin hiitisillään kaljamajäätiköillä. Työmatkalla vielä varovaisemmin kääntelin autoa risteyksissä, ja jalka oli kaasulla kevyesti kuin kananmunan päällä. Saan tukistaa itseäni. Rengasasia olisi pitänyt hoitaa kuntoon ajat sitten, nyt kesälipsuttimilla liikkuvaa oja odottaa.
Syystalvi on petollista aikaa. Kun syksy kestää ja kestää, unohtaa talven olevan ihan kulman takana. Vaikka varoitusmerkkejä on tullut luonnon ikiaikaisen kiertokulun mukaisesti. On käynyt yöhalla ja ovat tulleet pimeät illat. Pimeyttä ei tosin kukaan ota vakavissaan, eivät edes lasten vanhemmat, jotka antavat jälkikasvunsa liikkua ilman heijastinta ja pimeillä polkupyörillä.
Mutta tämä liukkaus panee ottamaan talven vakavasti. On ihan pakko kaivaa esiin kenkien jääjarrut ja auton nastarenkaat ja asentaa ne oikeille paikoilleen. Sinne alimmaiseksi pitämään tiellä.