Perheessämme on iloittu tänä suvena kahden naispuolisen henkilön siviilisäädyn muuttumisesta. Rouva maatalon emännän hääjuhlaa vietetään vasta vuoden päästä, kun aiemmin ei ehdi. Ainokaisen tyttäreni häät toteutettiin nuoren parin omin voimin järjestämänä ja tilaamana elokuussa. Olin varautunut työasioita järjestellen niin, että olisin voinut olla häitä edeltävän viikon lopulla apuna, mutta ei minua tarvittu. Kyllä oli outoa odottaa perhejuhlan H-hetkeä, kun ensimmäistä kertaa meidän sisarukset astelivat perhejuhlaan niin sanotusti valmiille.
Voisi luulla, että sehän helpon lykkäsi. Onhan se niinkin, mutta tällä kertaa oli aikaa ajatella tulevan perhejuhlan merkitystä. Ei ollutkaan niin helppoa tottua ajatukseen, että tyttäreni on pian avioliitossa ja minusta tulee virallisesti anoppi. Jännitin etukäteen, nousevatko tunteet pintaan kirkossa. Miltä tuntuu, kun oma lapsi menee naimisiin? Kun niitä häihin liittyviä kiireitä ei häiden aattopäivinä ollut, piti keksiä sijaistoimintoja. Ei ollut yhtään hullumpi idea lähteä Piippolaan Napa liikkeelle -hankkeen järjestämään melontaoppiin. Kyllä siinä Kortteisen aallokossa kajakissa keikkuessa hääasiat hetkeksi unohtuivat.
Hääpäivästä muistan varmasti pitkään pian kaksi vuotta täyttävän lapsenlapseni naurun, kun hän tunnisti, että käytävää pitkin astelevat äiti ja isä. Jotain niin herkkää tuossa hetkessä oli, että pienokainen ei seuraavana aamuna, erossa vanhemmista ollessaan, halunnut katsoa kirkossa häämarssin aikana kuvattua videota, vaan hänellä tuli itku. Oli ilmeisesti myös mummon hoivissa vanhempia niin ikävä.
Meidän perheessä on ollut tapana laatia lastenhoitoon liittyviä käyttöohjeita. Sattumalta kesällä varastoa siivotessa käsiini sattui ohjeet, jotka olin kirjoittanut tyttäreni hoitamista varten, kun sain työpaikan Siikajokilaaksosta syyskuussa 1995 ja isä jäi lasten kanssa kotiin. Kyllä nauratti, kuinka seikkaperäisesti olin ohjeistanut, mitä kulloinkin tehdä seitsenkuisen lapsen kanssa. Näiden ohjeiden pohjalta laadin hääparille vinkit siitä, kuinka vaalia parisuhdetta.
Perinteiset kirkkohäät ja noin 80 häävieraan kanssa vietetty hääjuhla olivat niin nuorenparin näköinen kokonaisuus, ettei päivä olisi voinut olla onnistuneempi. Arki on palannut häiden jälkeen tuttuun uomaansa. Todella vaikeaa oli valita kuvagalleriasta ammattivalokuvaajan päivän kuluessa ottaman noin 300 valokuvan joukosta ne jotka haluaa teettää itselleni valokuviksi. Pikkuhiljaa tytär on oppinut kirjoittamaan uuden sukunimensä, vaikka puhelimessa esittelee välillä itsensä vielä tyttönimellä.
Anopin osaan sopeutuminen on onneksi tapahtunut useamman vuoden aikana. Toivottavasti minusta ei kehity se tarinoiden paskamainen anoppi, koska haluan olla jatkossakin yksi tärkeä osa nuoren perheen turvaverkostossa.