Tammikuun alkaessa Siikalatvan hevosurheilijoiden toiminnan vetovastuu siirtyi syksyllä tehtävään nimetylle uudelle johtokunnalle. Hiljattain pidetyssä johtokunnan järjestäytymiskokouksessa johtokunta nimesi seuran puheenjohtajaksi Elina Äijälän, sihteeriksi Salla Mettalan ja varapuheenjohtajaksi Pentti Raution.
Äijälä ja Mettala lupautuivat luottamustehtävään työparina. Asioiden sujuvalle hoidolle eduksi on, kun puheenjohtaja ja sihteeri asuvat kumpainenkin Rantsilassa.
Seuran sääntöjen mukaan toiminnan keskeinen tavoite on edistää alueen hevosharrastusta, ylläpitää ravirataa ja järjestää kilpailutoimintaa. Salla Mettala laskeskelee tällä hetkellä seuralla olevan noin 80 jäsentä. Haastetta johtokunnalla riittää muun muassa jäsenmäärän kasvattamisessa. Parhaimmillaan seuralla on vuosia sitten ollut noin 250 jäsentä. Suunnitelmissa on erityisesti lapsi- ja nuorisojäsenien toimintaan mukaan houkuttaminen. Seuralta on toivottu, että jatkossa olisi aiempaa enemmän juuri nousevalle polvelle suunnattua toimintaa.
Jäsenistä on toivonut lisäksi avoimuutta kaikesta seuran toiminnasta tiedottamiseen.
Lue koko juttu 21.1. Siikkiksestä!