Satoi lunta ja tuli talvi, jippi jai! Pikku pakkastakin pitelee, toinen jippi jai!
On monta syytä tykätä talvesta. Lumi peittää huonolle hoidolle jääneen takapihan pikkupuutarhan, joka on syyttävästi tuijottanut minua mustilla rapasilmillään ja heilutellut uhkaavasti kuivettuneita liljanvarsiaan. Luminen luonto on kaunis ja sen ihanuuden keskellä on mukava liikkua. Lumen ansiosta on valoisampaa kuin märillä rapakeleillä. Lumi tekee maiseman niin jouluiseksi.
Pakkanen on jäädyttänyt rapakot ja liimannut irronneet lehdet maahan – eipä tule tupaan hiekkaa ja ruskeita pihlajanlehtiä koirankaan tassuissa. Pakkanen nostaa punan poskille ja saa hengityksen hauskasti huuruamaan. Pakkanen jäädyttää koiralle kivan kuuraparran.
Monesta syystä myös inhoan talvea. On kylmä ja pitää pukea turjustaa kuin naparetkeilijä, ja silti sormia aina palelee. Kiireisenä aamuna auto onkin paksun lumikinoksen alla ja kaiken lisäksi ikkunat kestojäässä. Jäätä saa rapata hiki hatussa ja se on niin tiukassa, että taitaa sulaa vasta juhannuksena.
Juuri kun talven normikärsimyksiin alkaa tottua, se ottaa ja loppuu kesken kaiken. Taivaalta tulee vettä ja räntää, esiin ryömivät pimeys ja rapakko, kaljamakelit ja luunkatkaisutiet.
Talvella kunta unohtaa tavalliset kävelyharrastajat ja se on saanut minut monena vuonna raivon partaalle. Kaikki mahdolliset reitit vedetään latukoneella ja harvat jäljelle jääneet raittimetrit unohdetaan hangen alle. Kaavateille hiekkaa sirotellaan sievästi keskelle tietä ja jätetään reunat hiekoittamatta.
Autoillaan ajelevat herrat ja hidalgot, rouvat ja senjorat eivät ilmeisesti muista, että liukkaalla, kaltevalla jääkaistalla joutuvat kävelemään jalankulkijat ja pyöräilemään koululaiset. Pitääkö jonkun keikahtaa auton alle, ennen kuin hiekkaa saadaan koko tien leveydeltä?