Kuin varkain ajanratas on pyörähtänyt niin, että useammalla Siikajokivarren kylällä sotaveteraanit ovat laskettavissa yhden käden sormin. Tieto pysäytti.
Yksi toisensa jälkeen veteraanit ovat nukkuneet ikiuneen.
Kun kysyin jutun teon yhteydessä, mitä tavallinen tallaaja voisi vielä tehdä veteraanien eteen, sain kuulla, että olen myöhässä.
Olisi pitänyt toimia jo aiemmin, mutta tosiasia on, että moni veteraani ilahtuisi, kun joku tulisi käymään kylässä, kysyisi, mitä kuuluu.
Kestilässä juhlittiin eilen niin veteraaneja kuin paikallisyhdistystä ja naisosastoa. Juhlassa kunniavieraita olivat pitäjän viimeiset veteraanit.
Veteraaneja tervehtiessä heidän käden puristuksensa on luja. Ei tekisi mieli päästää irti otteesta. Olisi mukava rupatella pidempään.
Veteraanijärjestöjen toiminta hiipuu samalla, kun veteraanisukupolvi nukkuu pois. Yhdistysaktiivit ovat valmistelleet pikkuhiljaa perinneyhdistysten perustamista. Siikalatvaset ja pyhäntäset ovat sopineet perustavansa yhteisen perinneyhdistyksen. Yhdistyksen aika ei ole kuitenkaan vielä. Ensin pidetään huoli jäljellä olevista veteraaneista.
Paavolasta veteraaniyhdistyksen väki suuntasi eilen Ouluun valtakunnalliseen kansallisen veteraanipäivän tapahtumaan. Reissuun lähtijöiden ei tarvinnut kiirehtiä sankarihaudoille, koska seppeleen lasku oli annettu koululaisten tehtäväksi, opettajien johdolla.
Siikajoella on otettu jo merkittävä askel perinteiden vaalimisen opettamiseksi nuoremmalle polvelle. Yhteistyötä on tehty jo aiemmin koulujen kesken, kun koululaiset ovat osallistuneet veteraanipäivien viettoon veteraanien rinnalla.
Mielestäni vielä ei ole aika luovuttaa. Jos lähellä asuu veteraani, jonka luona ei ole tullut koskaan käytyä kylässä, olisiko nyt vierailun aika.