Ilmastonmuutoksen hillintä tarvitsee uusia energiaratkaisuja. Pohjois-Pohjanmaalla on käynnissä valtava ”tuulibuumi”, jossa tuulivoimahankkeiden yhteenlaskettu teho ylittää kansallisen vuoden 2020 tavoitteen. Vuonna 2020 YVA:ssa ja kaavoitusvaiheessa oli maa-alueille 550–720 voimalaa. Suomen vuotuisen tuulivoiman kasvuksi odotetaan 6 TWh:sta (2019) vuoteen 2040 mennessä 60 TWh. Ympäristövaikutukset ylittävät kuntarajoja ja tuplaantuvat jatkossa.
Uusiutuva energia tarvitsee entistä laajempia kokonaisvaikutusarviointeja. Tuulivoimarakentaminen sähkösiirtotoimineen tulisi arvottaa suhteessa metsänhakkuisiin, maa- ja kallioperäaineksien kaivuuseen ja kaivosvaltauksiin. Ne heijastuvat edelleen aluevetovoimaan, muuttoliikkeisiin ja asutukseen. Vain hyötypuhe on yksipuolista valmistautumista tulevaisuuteen. Haittoihinkin on varauduttava. Vastuu liittyy kohtuullistamiseen.
Luonto ja kaikki ihmisetkään eivät aina kykene turvaamaan elinympäristöään vahvemmilta toimijoilta. Jo nyt on ilmennyt painostusta pitkiin maavuokrasopimuksiin. Kiinteistövuokratulot paikallistasolle ovat vain minimaalinen korvaus globaalista miljardibisneksestä. Harvoin puhutaan purkujälkien vastuusta, voimaloiden strategisista uhkista tai aineettomista arvoista. Tuulivoimaa sijoitetaan lähinnä haja-asutusalueelle. Miksi jo rakennettuja kaupunkeja ei hyödynnetä, vaan viedään maarakennuksen haitat uusille alueille kauemmas kuluttajamassoista?
Ympäristövaikutuksien tieto on yhä hajallaan. Tiedotteissa kaksiulotteiset havainnekuvat maisemahaitoista ovat naiiveja yrittäessään kuvata kolmiulotteisia, noin 200 metriä korkeita ja 10–100 myllyn tuulivoimapuistoja. Jo nyt arpia näkyy lailla suojatuissa valtakunnallisesti arvokkaissa maisemissa. Miten käykään tavalliselle lähiympäristölle, ellei sitä arvosteta ajoissa?
Tuulivoimalat tiestöineen, sekä maa- ja ilmakaapelointeineen, vaikuttavat paljon geodiversiteettiin, joka on perusta eliölajeille. Jääkauden myötä syntyneitä geologisia muodostumia, kuten harjuja, ei voida aidosti uudistaa tuhouduttuaan. Ne katoavat jo nyt nykyiseen rakentamiseen. Moni maa-alue on yhteydessä pohjavesiin, suojeltavaan eliölajistoon tai on virkistyksellisesti tärkeä arkiympäristö. Maa-aineksien otosta jää kuoppainen kuumaisema, jota tulevaisuudessa voi ”ihastella” ahneuden kulttuuriperintönä. Hyvästä tuulivoimasta tulee uhka luonnon ja kulttuurin monimuotoisuudelle, elleivät määrät pysy kohtuudessa ja sijoituspaikat järkeisty. Luonnonsuojelulain painoarvoa ei saisi vähätellä.
Arvokysymykset eivät ole yksinkertaisia. Kestävää kehitystä ei ole tarkoitettu mainoslauseiksi, vaan tasa-arvoisen elämän takaamiseen kaikille lajeille. Aidot ekoteot eivät synny painostuksen vallitessa. Yksittäisistä painostuksista voi olla lyhyt matka laajenevaan käytäntöön, eikä se ole turvallisen yhteiskunnan visio. Kestäviä vaihtoehtoja ovat myös sähköttömät innovaatiot ja kulutustottumuksien muutos.