Kolumni

Opinkohan minä koskaan?

Kesä. Mikä ihana mahdollisuus tästä – mitäemmesanoääneen – huolimatta. Aiemmista vuosista poiketen pää ei pursu reissuideoita, mutta aika paljon kaikkea muuta, lähinnä pihaan ja puutarhaan viittaavia.

Monella muullakin ovat katseet suuntautuneet kaukolomien sijaan koti- ja mökkiympyröihin.

Mikäs tässä on haaveillessa ja tehdessä, sen kun tarttuu toimeen. Savotta tosin on loputon.

Muutama vuosi sitten haaveilin kasvihuoneesta ja kirjoitinkin siitä tänne. Nato palautti maan pinnalle: Mitä ihimettä nää sillä teet, et nää kuitenkaan sitä hoija!

Auts, touché. Tapani tunnetaan, eli hän oli aivan oikeassa. Minä osaan kyllä haaveilla ja innostua ihan kympillä, mutta toteutus jää useimmiten puolitiehen. Tai jos totta puhutaan, niin vielä useammin asia jää pelkälle valtaisalle innostuksen ja syttymisen asteelle, ellen saa parikseni toista yhtä lapsen innolla toimeen tarttuvaa. Seuraavana päivänä on jo uudet jutut mielessä tai toiminnalle on ilmaantunut esteitä.

Opinkohan minä koskaan olemaan haaveilematta?

Syttymisistäni muistuttaa pihallamme monta paikkaa. Yhdessä nurkassa on sen kasvihuoneen vaatimaa tilaa varten karsittu riippapihlaja. Toisessa odottelee reilu vuosikymmen sitten tehdyt porttielementit asentamistaan. Niiden tarve on tosin vähentynyt menojalkaisen yksivuotiaan kasvettua esiteiniksi.

Kolmannessa on vanhojen tiilien kasa. Niistä pitäisi (edelleen!) tulla pyykkinarun aluskivetys. Liiterin nurkalla odottelee lisäksi itse jaloin ja käsin sekä pihlajanmarjatertuin ja -lehdin (8 vuotta sitten) kuvioituja betonilaattoja. Ne piti pikapikaa värkätä, kun autotallin valusta jäi ylijäämäsementtiä. Löytyy sieltä myös vanha posliininen käsienpesuallas kaarevine hanoineen ja kylmä-lämmin -numiskoineen. Sekin pirskatti oli mennyt vain 15 vuoden ulkovarastoinnin jälkeen hajoamaan juuri, kun keksin sille käyttöä!

Neljäs nurkka on sen sijaan päässyt lähes maaliinsa. Sinne haettiin 10 vuotta sitten lapsuuteni maitolaituri, jonka ulkoverhouksen sain uusittua aika lailla saman tien, mutta lopputuunaus odottelikin lähes vuosikymmenen. Vieraslistan jo kolmevuotiaana ilmoittanut esikoinen joutui odottelemaan avajaisia turhan pitkään, lista meni uusiksi. Kuopus oli sen sijaan mielissään, kun sai viime kesänä itetaiteelleen oman pyhätön ja itselleen auringonottoterassin laiturin kylkeen.

Tonttimme on pian 13 vuotta ollut enemmän ja vähemmän sekä rakennustarvikemyymälän että kaatopaikan näköinen. Osin ihan aiheesta. Tälle kesälle on vuorossa viimeinen siivu ulkovuoren uusimista ja ikkunoiden vaihtamista. Lisätöinä toki vielä rouvan aamiaisterassi sekä kasvatusalustoiksi ja amppelitomaateiksi ja -mansikoiksi kutistuneet kasvihuonehaaveet. Plus ne kivetykset, pihan muokkaus, pensasaidan istutus ja ja ja..

En minkä opi. Ikinä. Enkä halua, sillä haaveilu on superkivaa!

Anna Hämeenaho