Tämä on k-vapaa kolumni. K:lla tarkoitan asiaa, josta on puhuttu paljon, mutta nyt ei puhuta. Ei yhtään. En käytä sanaa ollenkaan. Jos aloit itse ajatella k:ta, se on oma vikasi, mutta asiaan.
Kerronpa tarinan keskisuomalaisesta toimittajasta, joka oli haastanut itse itsensä käyttämään k-alkuisia sanoja kolumninsa alusta lähtien. Tavoitteena oli kirjoittaa järkeviä virkkeitä niin, että jokainen sana alkaa k:lla. Kuulin jutun vuosia sitten mieheltä itseltään eräässä paikallislehtiväen koulutustilaisuudessa Mäntässä. Mies oli onnistunut uittamaan peräkkäisiä k-alkuisia sanoja juttuunsa vähän kolmatta kymmentä. Juttua en koskaan nähnyt, mutta en näe mitään syytä sille, että mies olisi valehdellut. En tiedä liittyykö lopputulos mitenkään asiaan, mutta mies ei työskentele enää toimittajana. Ehkä hän oli jo tarinaa kertoessaan vähän kyllästynyt.
Kerronpa toisen tarinan. Köyhän ei pidä koskaan ostaa halpaa. En ole äveriäs mies – päinvastoin, mutta siitä huolimatta päädyn jatkuvasti siihen halpaan. Teen siis koko ajan toisin kuin opetan. Halpaa ja hyvää ei ole kuin pottumuusi. Muissa tapauksissa täytyy halpa ja hyvä ostaa erikseen.
Koska tekemiset ja kulkemiset ovat näinä päivinä kortilla, täytyy aktiviteettia keksiä jatkuvasti omalle pihamaalle. Reilu viikko sitten hankittiin pari pesisräpylää ja pallo. Muutama ilta kopiteltiin käsi kipeänä, mutta sitten tuli takatalvi, eikä enää tarjennut hillua heittokäsi paljaana pihalla. Hanskat kädessä ei palloa heitellä. Ei koskaan.
Nyt nainen ja poika olivat keksineet, että taloon tarvitaan koripallokori. Ei muuta kuin nettiin ja tilaamaan – sehän meiltä sujuu. Ja taas oltiin samassa tilanteessa. Ostanko halvan vaiko hyvän. Koska neitikin on verenperinnöltään tarkka rahoistaan, päädyimme pitkän pohdinnan jälkeen halpaan. Vaikkei tuotetta ole vielä edes postitettu, tiedän, että se oli virhe. Ei näe seuraavaa kesää sekään vempele, eikä se edes ollut kovin halpa. Voin sanoa, että jos olisin omassa lapsuudessani ehdottanut isälleni samanhintaista kotkotusta pihamalle, äijä olisi potkinut meikäläistä persuksille. ”Unen näit, kakara. Mene töihin ja hanki omalla rahalla.” Itselleen ukko toki osteli milloin autoa ja venettä... kele.
Kaikista parasta olisi rakentaa vempeleet itse, mutta kädetön kun on, niin eipä onnistu sekään. Kerran aloin tehdä linnunpönttöä. Googlasin ohjeet, tuijotin niitä hetken ja annoin olla. Pysykööt taivasalla tai rakentakoot itse omat mokkinsä.
Muistan lapsuudesta kuinka kaverini isäukko oli metallihommissa ja kätevä käsistään. Hän väsäsi työpaikallaan jatkuvasti kaikkea mitä kaverini ja hänen isoveljensä keksi vinkua. Miekat ja muut ja tietysti myös koripallokorin jalustoineen. Upea kori, kiiltävää metallia ja seisoi pihamaalla hievahtamatta. Ei se tiennyt merenrantakaupungin tuulista mitään. Ylväästi seisoi, huojumatta, horjumatta vuosikaudet – varmaan ikuisesti.
Juha Honkala