Taksiautoilija Ilpo Karnaranta aloitti 3. tammikuuta autoilun Pohjanmaan Taksi Oy:n alla operoivana Otaxi-taksiautoilijana Rantsilassa inva- ja paarivarusteisella autolla.
Taksikeskus oli hakenut Rantsilaan taksien kiirehuippujen vuoksi taksiautoilijoita jo pidemmän aikaa, kun kaksi autoilijaa lopetti kesällä liikennöinnin.
– Kuulin, että Rantsilasa olisi tarvetta taksille. Asiakaslähtöisesti ajattelen siirryin Oulusta tänne asiakkaita varten. Taksia tarvitsevien pitää saada tarvittaessa myös Kela-taksi niin, ettei hoitoihin pääsy viivästy, kuvailee Karnaranta.
Uuden pirssarin ensimmäinen työpäivä oli hiljainen niin, että Ilpo ehti jo miettiä päätöksensä järkevyyttä. Toisena työpäivänä oli jo vilkkaampaa, ja autoilijaa hymyilytti ajatus siitä, että saisi sanoa lopullisesti hyvästit Oulussa taksitolpalla autossa päivystämiselle.
– 20 vuotta olen ollut Oulussa kaupungin ruuhkissa taksiautoilijana, mutta pikkupojasta asti minulla on ollut maaseudun kaipuu.
Karnaranta paljastaa, että hänkään olisi tuskin Rantsilaan taksiautoilijaksi lähtenyt, jos paikkakunta ei olisi entuudestaan tuttu. Taksin toimialuetta on koko Rantsila, mutta kortteeri Ilpolla on Sipolankylässä entisessä mummolassa.
– Isän kotipaikka Sipolankylässä on tuttu ympäristö kuin toinen koti, joten siirtyminen maaseudulle oli suhteellisen helppoa.
Kahden nuorukaisen isä on toiveikas, että jonain päivänä perheen pysyvä osoite olisi Rantsilaan. Ilpo on jo osa Sipolan kyläyhteisöä, kun mies kuuluu Pakkulan hirviporukkaan. Erämiehen on päästävä jänismetsällekin tuttuihin maisemiin joka vuosi.
– Kyllä minut tänne toi luoto sekä maaseudun kaipuu, halu palvella ja auttaa ihmisiä. Miksipä en kokeilisi, onko taksilleni kysyntää, kun on mahdollisuus asua isän kotipaikalla.
– Jos vain töiden puolesta elämisen mahdollisuuksia löytyy, ei minulla ole kiirettä palata kaupunkiin.
Karnaranta nautti mahdollisuudesta päivystää kyytejä Rantsilan kirkonkylän lisäksi myös mummolan pihapiirissä. Mies ei ole enää aamusta iltaan sidottu autoon, vaan kotona kyytiä odotellessa on liikkumavapaus ja voi tehdä jotain järkevää, pinota vaikka polttopuita. Innokas urheilunseuraaja voi väliaikoina seurata kahden kiekkoilevan oman nuorukaisen edesottamuksia.
Tukikohdan sijainti on hyvä myös Siikalatvan muita kyliä ajatellen: jos Kestilässä, Pulkkilassa tai Piippolassa tulee taksivajetta, niin tilauskeskuksen kartalla Ilpon taksi on keskeisellä paikalla.
Jos Ilpo Karnarannan piirteet vaikuttavat ennestään tutuilta, voi olla, että olet tavannut hänet noin 20 vuotta sitten ambulanssin ratissa. Sairaankuljettajakoulutuksen aikoinaan käynyt Ilpo oli muutamia vuosia sairaankuljettajana Rantsilassa, Pulkkilassa ja Pyhännällä. Kipinä oman taksin laittamiseen syttyi Oys:ssa lääkintävahtimestarina työskennellessä, kun osa työtä olivat potilassiirrot.
Taksiliikenteen vapautuminen on vaikuttanut taksiautoilijan arkeen Oulussa. Erityisesti Karnarannan kiireitä vähensi, kun samaan aikaan kilpailutettiin kaupungin maksamat vammaispalveluiden kuljetukset. Kilpailutuksen voitti etelästä tullut yritys.
– Kyllähän kokonaistilanne meni taksiliikenteen vapautumisen myötä huonompaan suuntaan. Otaxin seuraksi tuli monenlaista taksia ja yritystä taksijonoihin. Jonot pitenivät. Otaxi on kuitenkin aika hyvin pystynyt pitämään paikkansa ja on edelleen vahva paikallinen toimija.