Iso Lamujärven mökkiläiset voivat huoahtaa helpotuksesta. Suosittu virkistysalue säästyy turvepölyltä.
Vapo Oy on hakenut Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta (Avi) Patasuon turvetuotantoalueen ympäristöluvan rauettamista, koska ei ole enää ryhtymässä suunnitelmien mukaiseen toteuttamiseen. Parisataahehtaariseksi kaavailtu nosto alue sijaitsee Iso Lamujärven läheisyydessä.
Ympäristölupaa Vapo Oy haki jo vuonna 2012. Asiasta tehtiin valituksia, joihin osallistui myös Pyhännän kunta, joten tuotannon aloittaminen on viivästynyt.
Pyhännän kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Konola toteaa, ettei kunnassa olla turvevastaisia, mutta tätä asiaa ei katsottu hyvällä. Turpeen nostaminen olisi nimittäin vaarantanut 700 metrin päässä olevan mökkirikkaan järven olosuhteet.
– Ollaan tyytyväisiä, että tehtiin kaikki valitusrumbat. Aika kerkesi mennä eteenpäin, että eivät enää auo. Nyt se jäi kokonaan, Konola huoahtaa tyytyväisenä.