Patean halli on seissyt Piippolassa paikoillaan useita vuosikymmeniä. Kuinka moni enää muistanee, että tilat ovat alkujaan vihannesyhtiön, niin kauan on kaarihallin lattialla korjattu sadon sijaan autoja ja muita vempeleitä.
Paavo Anttila on mies Patean takana. Maatilan poikaa ei karjatalous kiehtonut, vaan hän haki mieluummin oppia Ruukissa pidetyltä autokurssilta.
– Minä en viihtyny navettahommissa, vaikka hevosista kyllä tykkäsin ja ajoinkin pari vuotta savottaa ennen armeijaa.
Hevoset vaihduttua hevosvoimiin, työskenteli nuorimies Oulussa ja Kuhmossa. Ensimmäisen autokorjaamonsa hän perusti Pulkkilan pappilan vanhaan tiilinavettaan.
– Se oli paha virhe, sillä tila oli täysin sopimaton, eikä sinne sopinu ku henkilöautot, mies muistelee.
1970-luvun alkupuolella alkoi tuttu houkutella häntä kotikylältä vapautuneeseen halliin. Kuntakin oli paluumuuttajalle suosiollinen, sillä teki auliisti muutostöitä vuokrahalliinsa. Katto ja seinät levytettiin, sähköistystä parannettiin ja hallin perälle rakennettiin maalaamo sekä toimisto- ja sosiaaliset tilat.
– Yli puolet työmäärästä on ollutkin pelti- ja maaliremontteja, tänä vuonna 75 vuotta täyttävä mies laskeskelee.
Anttila ajoi tuolloin jäärataa SM-tasolla ja oma huoltohalli oli paikallaan.
– Illat ja yöt rakensin autoja. Kerran meni autonlaitossa aamuneljään ja siitä lähdettiin sitten suorilta kisoihin Toijalaan.
Kilpa-auto tarvitsi kuljetuskalustoa, joten Anttila rakensi trailerin. Kohta toisen ja pian niitä rakennettiin jo muillekin korjaamon sivutuotteena. Lisäksi Paavo kävi tuurasi muutaman lukukauden myös kotiteollisuuskoulun metallityön opettajaa.
Autokorjauksen lisäksi Patean omistajaa ja yhtä tai kahta työntekijää on työllistänyt metallityöt. Esimerkiksi Nokian gsm-tukiasemien valettuja alumiiniosia piti korjata ja jyrsiä kymmenesosamillin tarkkuudella tuhansia kappaleita.
– Niitä korjattiin meleko lailla aamusta iltaan, ei tarttenu äimistellä mitä tehä, Anttila naureskelee.
Kylällä tunnettu Pelle Peloton on aina tehnyt työstökoneensa itse, jos valmista ei ole ollut saatavilla. Pajassa on edelleen käytössä useita omatekoisia laitteita.
– Paljon on semmosta, mitä olis pitäny olla jo vuosikymmeniä sitten. Ei ehkä oltais näin köyhälistöä, Anttila porinoi pilke silmäkulmassa.
Hänen supliikkinsa on tullut monelle tutuksi vaikka kasvot olisivat oudot. Anttila nimittäin hankki takavuosina kaverinsa Jaakko Alangon kanssa äänentoistolaitteet ja kiersi pitkin lääniä kuuluttamassa mm. jääratakisoja.
Eläkeikä ylittyi jo vuosikymmen takaperin, mutta kuka sitä nyt lopettamaan, kun virtaa piisaa. Viime vuosina Pate on valmistanut autoalan maahantuontifirmalle kymmeniä tuhansia valotelineitä lisävaloja varten.
– Nyt ei enää viitti yötä olla, mutta päivällä on pakko, ettei pyöri Liisa-mamman jalossa, Anttila viittaa vaimoonsa.
Pajalla käy etenkin loma-aikoina myös nuorempi polvi. Jäärata-autoiluun isänsä perässä hurahtanut poika Kimmo säätää hallissa kilpakalustoaan ja pojanpoika Iikka on pyörinyt mukana polvenkorkuisesta asti.
– Antaa poikien mallata, ku niin mieli tekee. Iikka onkin ollut täällä kuin ”ammattikoulussa” ja pystyy käyttämään lähes kaikkia koneita, ylpeä isoisä kertoo.
