Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueella oli lauantaina iltapäivällä tuli irti Siikajokilaakson levikkialueella sekä Siikajoella että Siikalatvalla. Ilmoitus tulipalosta tuli kello 15.26 Pulkkilasta, jossa oli keskisuuri maastopalo Hevosnevalla. Kolme minuuttia myöhemmin hälytys soi Ruukin ja Paavolan kylien välillä, Tervasnevalla havaitun suuren maastopalon vuoksi. Myös Siikajoen puolella paloi turvetuotantoalueella.
Tuuli riepotteli tienoota jo lauantaina, mutta pelastuslaitoksen ja turveurakoitsijoiden henkilöstön runsaalla porukalla tilanteet saatiin iltaan mennessä haltuun niin, että alueet voitiin luovuttaa järkivartiointia varten urakoitsijoille. Hevosnevan paloalue oli kooltaan noin 40 metriä kertaa 500 metriä ja Tervasnevan noin 50 metriä kertaa 100 metriä.
Voimakas puuskittainen tuuli ja kuivuus vaikeuttivat sammutustehtäviä maastossa. Molemmat palot olivat aluksi pienehköjä, mutta olosuhteiden vuoksi ne pääsivät nopeasti kehittymään suuremmiksi.
Koska kuivaa ja tuulista oli luvassa myös sunnuntaille, ilmoitti pelastuslaitos jo lauantaina, että ko. alueilla kiinnitetään erityistä huomiota jälkisammutus- ja -vartiointitoimiin.