Rantsilassa vieraillut tietokirjailija Aki Pulkkanen vapautti kuulijansa jouluperinteiden paineesta vakuuttaen, että joulu syntyy perinteistä, mutta tapoja on lupa rikkoa. Tämän tiedon siivittämänä olen tänä jouluna opetellut jouluihmiseksi. Lapsuuskodissani joulu tuli pirttiin vasta aattona joulukuusen tupaan kannon myötä. Jostain syystä mieleeni on iskostunut ajatus, että jouluvalot saa sytyttää vasta itsenäisyyspäivänä ja joulukoristeetkin laitetaan esille aaton tai aatonaaton kiireessä.
Uhmasin tapojani ja ripusti valoja pihapensaisiin jo marraskuun puolella ja siitä lähtien olen niitä polttanutkin. Viime viikonvaihteessa tein hieman perusteellisemman viikkosiivouksen ja puin kodin jouluun. Lieneekö muita höperöitä, jotka eivät raski luopua lasten aikanaan tekemistä joulukoristeita? Jälleen asetin esille kaikkien kolmen tenavani tekemiä joulutonttuja ja enkeleitä. Vanhimmat niistä ovat jo liki neljännesvuosisadan ikäisiä. Nyt tuntuu hyvältä. Joulu on tullut kotiimme hyvissä ajoin.
Jouluruokapöytä on perinteinen, mutta jo yli kymmenen vuotta sitten luovuin riisipuuron ja luumusopan keitosta, kun se ei kellekään lystänyt. Sen sijaan teen Raahen Seudusta nappaamallani ohjeella luumuvaahtoa. On kuulkaas hyvää. Itse tehdyt laatikot, hernetuuvinki, joulukalat ja joulukinkku kuuluvat joulupöytään, unohtamatta sienisalaattia, jonka tosin ostan Hannan kaupasta valmiina.
Viime viikonvaihteessa opettelin leipomaan gluteenittomia leivonnaisia. Kyllä jännitti, tuleeko siitä mitään, mutta ei auttanut. Jostain kumman syystä perhepiirissä on vuoden sisään varmistunut useampi tapaus, joiden elimistö ei enää kestä vehnää. Maustekakku ja pikkuleivät onnistuivat niin hyvin, että aivan yllätyin. Suotta jännitin itselle oudolla jauholla leipomista.
Sunnuntaina seurasin jumalanpalvelusaikaan lähetettyä Iskelmäkirkkoa. Ohjelman sanoma osui ja upposi niin, että jäin miettimään, olisiko maallisten laulujen meidänkin kirkkoon tuominen ratkaisu messuissa koettuun väkikatoon. Surullista on ollut seurata juniorin rippikouluvuoden aikana, kuinka kirkko oli täynnä rippivuoden aloituskirkossa, mutta tavallisessa jumalanpalveluksessa runsaimmin on rippikoululaisia.
Uusia tuulia mielessä suuntasin kulkuni Vihannin kirkkoon kuulemaan, kuinka ystävättäreni ääni soi komeasti kuoron joulukonsertissa. Kirkollisten tilaisuuksien uudistamisajatukseni kokivat heti ensimmäisen joululaulun jälkeen kolauksen, kun seurakunta taputti. Ei herranen aika! Siikalatvasille on Hillin Matti opettanut, että kirkossa ei taputeta. Jatkuva taputtaminen häiritsi. Viikkoa aiemmin olin Piippolan kuorojen joulukonsertissa ja tilaisuuteen sopi oikein hyvin lopuksi esiintyjille osoitetut aplodit. Uusien tapojen opettelu vaatii hienovaraisuutta ja siedätyshoitoa, mutta jotakin tarttis tehdä, jotta väki osaisi takaisin kirkkoon.