Yleisöä oli enimmillään ennen puoltapäivää seuraamassa Tassut pystyyn -ryhmän näytelmää ja kuulemassa, kuka on Vuojen pyhäntänen.
Kuva: Sari Junnonaho
Sää suosi elokuun 2018 Perttulin-päiviä. Pieni sadekuuro pakotti etsimään hetkeksi suojaa, mutta kuuron jälkeen aurinko palasi torikansan iloksi.
Kuva: Sari Junnonaho
Arvo ja Lyyli Konola sekä Veikko Rasinkangas olivat tulleet Kestilästä osallistumaan pyhäntästen kyläpäiville. Perttuleilla käydään vuosittain myös naapurikyliltä. Arvo Konola on syntyjään pyhäntäsiä.
Kuva: Sari Junnonaho
Lauri Törmälehto esitteli Vuojen 2018 pyhäntäselle luovutettua runoa.
Kuva: Sari Junnonaho
Runon sanat kuvaavat osuvasti Vuojen 2018 pyhäntästä Lauri Törmälehtoa.
Kuva: Sari Junnonaho
Rikosseuraamuslaitoksen Kestilän avovankilan toimintaa oltiin ensimmäisen kerran esittelemässä kylätapahtumassa. Vankilan toiminnasta olivat kertomassa kuntoutustoiminnasta vastaava Päivi Helander, vartijaopiskelija Tuomas Seppänen ja vartijoiden esimies Anne Mäkinen
Kuva: Sari Junnonaho
Haakonin arkku-näytelmä sai ensiesityksensä Perttulin torilla. Tassut pystyyn ryhmä on harjoitellut talven näytelmää Tavastkengän koululla Kirsi Kestin johdolla.
Kuva: Sari Junnonaho
Tassut pystyyn ryhmä koostuu pyhäntäsistä lapsista ja nuorista. Oman mausteensa esitykseen toi äänentoiston puuttuminen, yhden näyttelijän äänenmenetys ja lavasteita paiskonut tuuli.
Kuva: Sari Junnonaho
Näytelmän aikana kulisseissa jännitettiin ja odotettiin omaa vuoroa astua estradille.
Kuva: Sari Junnonaho
Päivän vieraileva tähti oli Sampo Salmela, jolla oli oma ohjelmaosuus sekä lapsille että aikuisille.
Kuva: Sari Junnonaho
Markkinapäivän avasi kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Jukka Puurunen puheellaan, jossa valotti Pyhännän ajankohtaisia kuulumisia. Puheenvuoron jälkeen oli aikaa tutustua torikojuihin yhdessä perheen kanssa. Jukka-isän rinnalla Jose Puurunen.
Kuva: Sari Junnonaho
Perttulien markkinapäivä on merkittävä varainhankinta paikka paikallisille yhteisöille ja koululuokille. Luokkaretkirahaa olivat myyjäispöytää pitäen keräämässä Pyhännän koulun 5-luokkalaiset. Pöydän takana: Isla Limma, Elea Sydänmetsä, Heta Pekkarinen, Saku Savolainen, Heikki Hyvärinen. Pöytää järjestelemässä Helmi Tahvola ja Venla Heikkinen.
Kuva: Sari Junnonaho
Pyhännällä ratkottiin ensimmäistä kertaa Pyhännän kovin laukaus-tittelin voittajat. Reijo Alapere lähti kisaan kilpailuvietin innoittamana. Miesten sarjan voittaneen Rami Karhun laukauksen nopeudeksi mitattiin 131 km/h. Naisten sarjan voitti Johanna Hietala tuloksella 78 km/h, junioreiden sarjan Elia Koskelo 74 km/h ja tenavien sarjan Eevert Kamula 51 km/h tuloksella.
Kuva: Sari Junnonaho
Kirjastolla oli Perttuli-viikolla keskiviikosta lauantaihin saakka esillä pyhäntäsen Liisa Alasalmen ompelemista kasseista koottu näyttely. Jokainen Liisan ompelema kassi on uniikki.
Kuva: Sari Junnonaho
Perttulin-päivien markkinapäivää vietettiin tutuissa puitteissa Iisakin torilla. Tapahtuman avannut kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Jukka Puurunen totesi tänä vuonna Pyhännän kunnan satsaavan merkittävästi niin kuntalaisten kuin yritysten paikkakunnalla viihtymisen eteen.
Oman osansa Pyhännällä tarjolla olevien vapaa-ajanaktiviteettien eteen tekevät myös järjestöt. Puurunen kiitti kaikkia niitä yhteisöjä, jotka järjestävät virikkeitä ja tapahtumia.
– On aina hatun noston arvoinen asia, kun jokin yhdistys saa aikaan tapahtuman, tempauksen tai jonkin muun asian joka saa ihmiset liikkeelle.
Kerran vuodessa tehdään yhteisvoimin töitä Perttulien onnistumisen eteen.
– Pitäjäpäivien merkitystä ei voi väheksyä, tämä on yhteisöllisyyttä jos jokin, Jukka Puurunen arvioi.
Nähtävää ja koettavaa oli kaikenikäisille muun muassa kilpailun saralla. Pyhännän Palloseura tempaisi järjestäen varainhankintamuotona kilpailun, jossa ratkottiin Pyhännän kovin laukaus-kilpailun voittajat neljässä sarjassa. Sarjat oli naisten ja miesten lisäksi myös nuorille ja tenaville.
Kilpailuvietti innoitti Reijo Alapereen kokeilemaan, kuinka kovan vauhdin salibandypallo saa hänen laukaisemanaan. Alapereen lämäri oli reilusti yli 100 kilometrin tuntivauhdin, mutta vauhti ei peitonnut Rami Karhun 131 kilometriä tunnissa mitattua lyöntiä.
Vuodet eivät ole markkinapäivilläkään veljeksiä. Vaikka markkinakojuja oli monenlaisia, kaivattiin tuttua räiskäleen tuoksua, sipsejä myyvää rekkaa sekä vaatekauppiaita.
Monen mieleen olivat markkinakojujen herkut. Pisin jono nähtiin tällä kertaa Esko Turpeisen muikkukojun luona. Voissa paistuneista muikuista levisi ympäristöön niin herkullinen tuoksu, että tuoksun perusteella oli helppo suunnistaa kalaherkun äärelle.
Päivän odotetuimpia ohjelmanumeroita olivat Vuojen pyhäntäsen nimen julkistaminen ja Tassut pystyyn ryhmän Haakonin arkku-näytelmä. Moni kiitti Vuojen pyhäntäsen valinnan menneen jälleen kerran oikeaan osoitteeseen. Tunnustuksen sai monesta yhteydestä vapaaehtoistyön saralla tutuksi tullut Lauri Törmälehto.
Haakonin arkku -näytelmästä nauttimista häiritsivät tekniset ongelmat ja kova tuuli. Näytelmä esitetään uudelleen keskiviikkona Pyhännän kirjastolla sisätiloissa.