Kolumni

Pieni epistola lomista, säistä ja varapäreistä

Alakoulussa kesäloman jälkeen ensimmäinen tehtävä oli aina kirjoittaa siitä, mitä teki kesällä. Kyllä oli vaikea aihe, koska meillä ei lomailtu, vaan tehtiin töitä koko kesä.

En koskaan löytänyt mitään hohdokasta aiv-tornissa tai heinäpellolla huhkimisesta. Rehun polkeminen säilöntähapolta haisevassa tornissa oli kaikkea muuta kuin kevyttä käyskentelyä, eikä raskaitten ja pistelevien paalien kantaminenkaan varsinaisesti kesää kruunannut.

Nyt harmittaa, etten tajunnut kouluaineissa kertoa niistä mukavistakaan asioista, kuten lehmistä. Kesän suosikkiaskareeni oli hakea lehmät laitumelta, mikä oli helppo homma. Tavallisesti kantturat jo odottelivat veräjällä ja lähtivät komentelematta navettaan lypsylle.

Hakija sai olla yksin lempeitten eläinten kanssa. Ne olivat läsnä ja välillä nuolaisivat ohikulkeissaan, mutta eivät häirinneet ajatuksia. Lehmien keskellä oli helppo olla.

Kesäloma on maailman paras keksintö ja siunattu asia, mutta hyvää kouluainetta en saisi siitä tänä päivänäkään. Takana on viisi viikkoa lomaa – ja niin, mitä siitä?

Istutin kesäkukkia, tein kukkapenkin, maalasin ystävän pirtin lattian, kävin vanhempien luona, join juhanuslimpskaa ja luin Tex Willereitä. Nukuin pitkään ja valvoin myöhään. Nautin kesäilloista ja valoisista öistä, kunnes sääsket tulivat ja taas pilasivat kaiken.

Nautin kaikenlaisista rentouttavista pikkuhommista, mutta ei niistä silti kummoista tarinaa saa.

Säästä sen sijaan voisi kirjoittaa vaikka millaisen epistolan, mutta yritän olla ytimekäs: Sää ei ole koskaan sellaista kuin pitäisi.

Minä sain viettää lomaani mitä parhaimmassa säässä, paitsi että en. Nimittäin oli ihan liian kuumaa ja kuivaa. Säälittelin kukkapenkkien kasvatteja ja odottelin sadetta kopolla kourin.

Loma loppui ja sadetta on nyt sitten saatu. Mutta ei tämäkään ole hyvä, sillä vettä tulee liiankin kanssa. Onko siinä mitään laitaa, että kuukauden sademäärä romautetaan niskaan muutamassa päivässä? Ei ole, kyllä olisi hienosäätämisen ja tuotekehittelyn varaa tässä asiassa.

Ilmojen herralle on tyhmää olla tyytymätön – sade ei muutu poudaksi noin vain. Tyytymättömyys on turhaa energiantuhlausta ja se taas johtaa pinnan kiristymiseen.

Vaan ei hätää, minut on nyt hyvin varustettu vastoinkäymisten varalta. Loman aikana pöydälleni oli ilmestynyt paketillinen varapäreitä, joista suuri kiitos Matti Jarvalle. On mistä ottaa uutta, kun päreet palaa.

Ihan helpolla Matti ei päästä, vaan haastoi minut kirjoittamaan päreeseen runon joka päivä. Runoratsuni on ontuvaista sorttia, joten olen saanut aikaan vain sään inspiroiman sepustuksen:

Lomalla helteessä vikisin

ja marraskuusta haaveilin.

Mutta sade alkoi lotista,

kun lampsin töihin lomalta.

Nyt jo melkein harmittaa,

kun töissä varpaita paleltaa.