Piippolan kirkonkylän hirviporukan hirvijahtipäivä alkaa aamutuimaan kokoontumisella Piiponperällä, porukan lahtivajalla.
Vajan lämpimässä tuvassa porukanjohtaja Ilmari Ojakoski ottaa vastaan päivän jahtiin ilmoittautumiset. Hän jakaa 28 metsästäjän porukan seurueiksi niin, että kukin tietää, kenen koiramiehen porukkaan kuuluu.
Hirvenpyynti tapahtuu nykyisin 99 prosenttisesti koirapyyntinä. Kirkonkylän porukan maastoon lähtee viikonloppuisin metsästäjämäärästä riippuen kolmesta neljää koiraohjaajaa koiran ja seurueen kanssa.
Hirviporukka on tehnyt vuosia määrätietoista työtä panostaen uusien metsästäjien harrastuksen pariin innostamiseen. Työ on kantanut mukavasti hedelmää. Puolet porukasta on alle 40-vuotiaita. Kolme heistä on vielä alaikäisiä ja ukkokööriin oman värinsä tuovat myös Piia Närhi ja Annamari Aho.
Seppo Aho arvioi monelle nuorelle hirvimetsälle lähdön olevan verenperintöä. Seppo-isän seurassa metsällä ovat vasta 13-vuotias Ossi Aho ja itseään myöhännäisheränneeksi kuvaava Annamari Aho. Ossi on ollut repunkantajana metsällä mukana alta kymmenvuotiaasta. Kolme vuotta sitten hän tentti metsästyskortin. Viime syksynä Ossi ampui jo ensimmäisen hirven.
Annamari Aho kävi kotikylältään kymmenen vuoden reissun maailmalla. Kotiseudulle palattuaan hän innostui metsästyksestä kanalintukoiransa kanssa harrastaen. Parhaillaan hän myös opiskelee riista-alaa. Metsästysinto on kasvanut niin, että hän suoritti metsästystutkinnon ja liittyi tänä syksynä hirviporukkaan kuljettuaan kahtena syksynä seurueen mukana. Metsästyksessä parasta on luonnossa liikkuminen.
– Hoksasin, miten kaupunki ei sovi ihmiselle. Maalla pystyn elämään omien arvojeni mukaan, Annamari Aho kuvailee.
Suurin osa hirvimiehistä on kulkenut metsällä alkuun isänsä mukana. Vasta viime vuosina naismetsästäjien määrä on lähtenyt kasvuun niin, että vähitellen myös äidit perehdyttävät lapsiaan metsästyksen perustaitoihin.
Piia Närhi on yksi porukan viidestä koiraohjaajasta. Piian koira on hänen isän Jari Närhen kasvattama jämtlanninpystykorva. Samaan hirviporukkaan kuuluu Jari-isän lisäksi myös Piian puoliso ja appiukko.
Hirvimetsällä hän on kulkenut jo yhdeksän vuotta. Kun innostus metsästykseen on vahva, ei edes raskaus estänyt Piiaa lähtemästä metsälle. Ensimmäisen oman koiran koulutus alkoi kaksi vuotta sitten.
– Koiran kanssa metsällä olo on tuonut harrastuksen lisämaustetta. Koira on pelannut tosi hyvin. Tuolla luonnossa liikkuminen ja koiran kanssa oleminen rauhoittaa niin, että metsällä pää tyhjenee kaikesta muusta. Siellä miettii vain luontoa ja koiraa.
Nyt pikkumies on jo kahden vuoden. Viikonlopunohjelmaa suunnitellessa vanhemmat selvittävät, voiko jompi kumpi mummo olla lapsenlikkana vai käyvätkö vanhemmat metsällä vuoropäivin.
Hirvestysaika on monessa perheessä mukavaa aikaa aikuisten lasten metsästysviikonlopuiksi kotiin tulon myötä. Niin myös Väyrysillä, kun Liisa Väyrysen koti on poikien ja lastenlasten tukikohtana. Juha Väyrynen asuu Haapavedellä ja Lasse Väyrynen Tupoksessa. Metsästysviikonloppuina kotipaikalla on mukava majoittua yhdessä oman jälkikasvun kanssa.
Juha on metsällä poikiensa 22-vuotiaan Oton ja 13-vuotiaan Oskarin kanssa. Lassen mukana on 13-vuotias Miro-poika.
– Metsällä saa olla luonnossa ja jännittää tilanteita, Miro Väyrynen kuvailee.
Lasse Väyrynen pitää tärkeänä, että lapsilla on muitakin harrastuksia kuin kännykkäpelit. Luonnossa nuotiolla ollessa rauhoitutaan ja metsässä vietetyn päivän jälkeen uni maistuu.
Oululaiset Antti Koskela ja Jani Koskela kuvailevat Piippolassa metsällä olon olevan vastapainoa kaupungissa ololle. Metsällä Antti-isän lapsuusmaisemissa käyminen on kaksikon yhteinen harrastus.